Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

Ennen joulua ajatukseni liihottelivat Norjan lumisiin maisemiin viime talvelta, mutta kuvat unohtuivat nukkumaan talviunta luonnoskansioon ja joulutervehdys jäi postaamatta. Olisiko ollut joulumielen etsintä käynnissä siellä auringonpaisteen ja linnunlaulun keskellä, mutta juuri nämä Norja-kuvat saivat klikkailemaan itsensä auki. Tässä niitä siis nyt olisi.

Lähdin vuoden 2015 joulukuussa ystäväni kanssa liftaamaan Tukholmasta kohti länttä, ja päädyimme Rondane-vuorille lammaspaimeniksi erään aivan mielettömän hyväsydämisen liftikuskinaisen ja seikkailijattaren ansiosta. Olen kirjoitellut Ruotsin ja Norjan käsittäneestä parin viikon liftausreissustamme täällä ja työstäni lampaiden parissa Kvamin kylässä täällä.

norja40norja42
norja41 norja46
norja43 norja47
norja44 norja49
norja48norja45

Lampaille tarjoiltiin ruoka aamuin ja illoin, joten päivisin meillä oli yleensä aikaa tehdä muutakin. Parina päivänä kävimme lounaan jälkeen kävelemässä ylempänä kotivuoremme rinteellä. Pilkesilmäinen lammastilan vanha Anders, jonka kanssa vanhan maalaistalon jaoimme, tarjoutui ajamaan meidät autolla ylös kukkulan laelle. Sen toiselta puolelta näki Rondanen kansallispuiston lumihuiput. Toiset niistä piirtyivät terävinä tummenevaa taivasta vasten, toiset kumpuilivat sen näköisinä, että aivan kutsuivat laskettelemaan. Lähdimme ylös niin rytäkällä, että työvaatteet jäivät päälle. Vaan eipä sillä tuolla maaseudulla paljon väliä ole, vaikka kulkisi lampaanhajuisissa housuissa, jotka on köytetty ylös Koskenkorva-vyöllä. Se oli kuulemma vanhan Andersin lempiviinoja.

Toisena päivänä saimme taas ihailla upeaa auringonlaskun ilotulitusta taivaalla. Tuona päivänä Rondane värjäytyi pinkiksi ja taivas hehkui oranssin ja vaaleanpunaisen sävyissä. Aloitimme kävelylenkkimme melkein samasta paikasta, mutta eri suuntaan. Tällä kertaa emme menneet lammastilallisten ylhäällä sijaitsevan mökin ohi. Lampaat pääsevät sinne kesäisin rouskuttamaan tuoretta ruohoa.

norja14 norja15
norja20norja18 norja16
norja17
norja21 norja22
norja23 norja24
norja25 norja26
norja27 norja28
norja29 norja30

Kvamissa tuntui olevan joka päivä hyvä sää, mikä johtuu kuulemma siitä, että kylän ja meren väliset vuoret pysäyttävät sateet, ja Kvamissa paistaa usein aurinko. Näimme öisin himmeän vihreinä läikehtiviä revontulia, mutta ennen kaikkea upeat tähtitaivaat. Tuolla norjalaisilla vuorilla oli tavallaan niin samanlaista kuin Suomessa, mutta tavallaan kuitenkin niin erilaista, maastonmuodoista alkaen. Kylän valot tuikkivat alhaalla illan hämärtyessä ja vuoren juureen louhittavasta tunnelista kuului aika ajoin etäistä jyrinää. Oli jotenkin niin seesteistä, että ei ihme että monet lammastilan vapaaehtoiset palaavat takaisin tähän lämpöiseen paikkaan kylmillä vuorilla. Minäkin haluaisin, ja varsinkin viereiseen kansallispuistoon patikoimaan. Eihän se Jotunheimenkään kaukana olisi.

Mikä on sun lempipaikka Norjassa?


In English: Before Christmas, something led my thoughts to the wintery Rondane mountains of Norway, where we spent a week doing volunteer work with sheep in December of 2015. Maybe it was the search for the Christmas spirit in sunny and definitely snowless Portugal, but it was these photos I wanted to view. We used to do some afternoon walks up our home hill, from where we could see the snowy peaks of the Rondane national park. On one day we witnessed a flaming sunset that colored the mountains pink, and on another day we were soaked in the shades of blue. Down in the valley the lights of the village were twinkling and everything felt so simple and clear. It’s no wonder that many volunteers keep coming back to this warm place in the cold air.

Mainokset

25 kommenttia artikkeliin ”Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

  1. Piti ihan googlettaa, että missä päin Norjaa tällainen paikka on. Ihanan näköistä! Varmasti upea paikka vain nauttia rauhasta ja kauniista maisemista 🙂 En ole käynyt Norjassa muuten kuin Oslossa, mutta olisi mahtavaa joskus päästä kiertämään maata ja ajaa vaikka sen läpi.

    Tykkää

    1. Siellä Keski-Norjan kansallispuistokeskittymässähän tämä. 🙂 Tekisi hirveästi mieli päästä koluamaan maata lisää, ja roadtrippailu tai vaikka pyöräily Norjassa olisi kyllä aivan mahtava tapa siihen.

      Tykkää

  2. Kävin just Oslossa ja siellä oli kyllä tosi norjalaiset säät, niin oli hauska huomata postauksesta, että maassa on näköjään paikkoja, joissa on hyvä ilma suurimman osan ajasta. 😀 Itse tykkään Norjassa eniten niistä keskikokoisista kaupungeista: Tromssa, Kirkenes, Bergen, Trondheim jne. Oslo ei oikein inspiroinut ja ne turskanhajuiset kalastajakylät on niin nähty jo parin kylän jälkeen, tunturitkaan ei pidemmän päälle tunnu enää miltään (tämä matka oli siis jo yhdeksäs kertani maassa).

    Tykkää

    1. Oho, sähän oot kunnostautunut Norjan-matkailussa. Mä en kyllä millään saa tarpeekseni vuorista tai tuntureistakaan, joten Norjan luonto kiinnostaisi tosi paljon. Toki myös nuo kylät ja kaupungit. 🙂

      Tykkää

  3. Oslon ja Lillehammerin lisäksi olemme Norjaa kierrelleet Lofooteilla ja Nordkappissa.
    Nordkapp oli kyllä kokemisen arvoinen – mutta niin tietysti monet muutkin seudut Norjassa. Hyvä lähimatkakohde kaiken kaikkiaan, vaikkei ihan halvimmasta päästä!

    Tykkää

  4. Lampaus, liftaus ja Norja ❤ Ihastuin sun blogiin juuri vähän enemmän! Mä olin yhden kesän töissä Sogndalissa, joten silloin tuli liftailtua Sogn og Fjordanen alueella paljon. Liftasin silloin myös Bergeniin, ja se reitti oli aivan uskomaton. Sinä kesänä kävin myös ekaa kertaa jäätiköllä Jostedaalissa. Parasta Norjassa on kuitenkin Lofootit, jonne pääsin kesällä 2014 monen vuoden fiilistelyn jälkeen. Paikka oli juuri niin ihana kuin kaikki kaverit olivat kertoneet. Aah. Ootko nähnyt muuten North of the Sun –leffan? Se mökki siinä on mun suosikkipaikka Norjassa. Nukuttiin siellä meidän liftausreissulla 🙂

    Tykkää

    1. Kuulostaapa ihanilta nuo sunkin Norja-seikkailut, voi että ❤ Bergeniin on pakko joskus päästä ja nimenomaan teitä pitkin! Tällä reissulla oli vain kaksi viikkoa aikaa, joten sinne asti ei ehditty, mutta joskus vielä. Ja Lofooteille kans! Ei ole tuttu tuo leffa, mutta se pitää kyllä etsiä käsiin ja katsoa viimeistään seuraavan Norjan-reissun inspiraatioksi. Tämä kerta ei nimittäin ollut viimeinen! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s