Jouluksi Portugaliin

Nyt sen uskaltaa sanoa: lähdemme jouluksi Sesimbraan! Edessä on toinen jouluni Portugalissa, sillä viime vuonna karkasimme sinne vasta Tapaninpäivänä. Tämä joulu tulee kuitenkin olemaan erilainen, koska myös oma perheeni lähtee viettämään joulua yhdessä mieheni perheen kanssa aina veljeni tyttöystävää myöten. Aika konkkaronkka meitä tulee siis olemaan! Mitenköhän suomalais-portugalilainen joulu sujuu, ja mitä mahtaa joulupöydästä löytyä? Ehkä lanttulaatikkoa ja arroz de mariscoa, livekalaa ja sangriaa sulassa sovussa? Ja tietysti se meidän kasvissyöjien perinteinen seitan-kinkku. Köyhälle opiskelijallehan tämä on siitäkin syystä vallan mainio ratkaisu, että paketteihin voi piilottaa vaikka portugalilaista hyvää mutta halpaa viiniä. Tadaa!

Zén kanssa lähdemme reissuun jo ennen itsenäisyyspäivää ja palaamme vasta uuden vuoden jälkeen, joten saadaan viettää täysi kuukausi etelässä. Kerrankin ehditään viettää aikaa kunnolla Portugalin-perheen ja sukulaisten kanssa, sekä käydä lempipaikoissamme ja kiertää ehkä muutamat uudetkin nähtävyydet. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että olen taas Suomessa oikein jopa viikon ennen lähtöä. Vaan kuukausi sinne tai tänne, koko kevään aion kuitenkin olla ja pysyä kotimaassa.

sesi1pieni sesi3
sesi2
sesi15 sesi4 sesi6

sesi5

Nero ja Zé Sesimbran palmujen reunustamalla rantakadulla.

sesi9

Vihannestori valtaa kerran viikossa pienen aukion kylän keskustasta.

sesi10sesi7-horz
sesi16
sesi12
sesi11 sesi13

Nyt joku ehkä miettii, että minne viisi ylimääräistä joulunviettäjää oikein majoitetaan? No siihen 300-vuotiaalla sukutilalla seisovaan Zén isovanhempien valtavaan perintötaloon tietysti. Taloa vuokrataan normaalisti turisteille, mutta arvatkaapas ketkä haaveilevat muuttavansa sinne vielä joku päivä (ja tietty siivoavansa ahkerasti niitä kolmea kylpyhuonetta ja kiillottavansa vanhoja tummapuisia huonekaluja)? Eli vinkki vinkkinen vaan, jos reissu Portugaliin kiinnostaa ja haluat majoittua rauhallisessa paikassa Lissabonin ja Arrábida-vuoriston välissä! Talon voi vuokrata esimerkiksi tätä kautta.

sesi27
sesi28 sesi30
sesi29 sesi31
sesi32 sesi14-horzsesi33

Kuukauden oleilussa on sekin mukava puoli, että saadaan ehkä nauttia hieman auringonpaisteestakin, jos hyvä tuuri käy. Viime joulun jälkeiset pari viikkoa olivat melkeinpä jatkuvaa pilvisyyttä tai sadetta, mutta jotenkin mulla on luottoa että saadaan tällä kertaa parempiakin säitä. Kyllä se aurinko välillä pilkahteli, mutta taidettiin saada vain yksi tai kaksi oikeasti aurinkoista päivää, jolloin ulkona tarkeni ihan kevyesti t-paidalla (sisällä ei kyllä tosiaankaan). Osa näistä kuvista on otettu tuolta joulunjälkeisreissulta, osa taas viime pääsiäisenä. Ja eron kyllä huomaa! Pääsiäisenä maaliskuun lopulla oli aurinkoista ja viimeisinä päivinä jopa aivan rantakelit, mutta jouluna jouduttiin kyllä välillä hieman värjöttelemään. Meidän kanssa reissussa oli silloin ystäväpariskunta, ja Fanni esiintyykin parissa näistä kuvista melkeinpä kunnon talvitamineissa. Mutta kaunistahan siellä on, vaikka vettä tulisi kuin saavista kaataen!

sesi18 sesi17
sesi20 sesi21
sesi23 sesi22
sesi25 sesi24
sesi26

Sesimbra on jotenkin vaan niin täydellinen paikka. Sieltä löytyy kalastajakylän historiaa henkivä söpö keskusta kalaravintoloineen ja kuppiloineen sekä rutkasti luonnonrauhaa kuten vuoria, merenrantakallioita, tuulinen Espichelin niemi ja muitakin hienoja paikkoja, hiekkarantojakaan tietysti unohtamatta. Muun muassa patikointi-, kiipeily- ja melontamahdollisuudet ovat huippuluokkaa, ja taitaapa sieltä surffiaaltoja ja sukellustakin löytyä. Kuitenkin Lissabon kaikkine kulttuuri- ja ostostarjontoineen sekä muine kaupunkijuttuineen on vain puolen tunnin ajomatkan päässä, ilman ruuhkia toki. Eikä maankuulu Sintrakaan kaukana ole. Sesimbra on mulle tietysti muutenkin rakas, mutta yritän silti aina välillä vähän mainostaa sitä matkailumielessäkin. Vielä en ole kuullut että kukaan muu kuin meidän vieraiksi sinne tulleet läheiset olisi paikkakunnalle suosituksesta lähteneet käymään, mutta toivottavasti sekin päivä vielä koittaa. 😉 Portugalin rannikko kun on niin upea, muuallakin kuin Algarvessa! Oonpa kyllä aikamoinen onnentyttö, koska ilman tuota rakasta siippaani tuskin olisin vielä hänen kotimaassaan käynytkään.

Mikä on sun lempipaikka Portugalissa? Entä onko joku muu suuntaamassa jouluksi etelään?

Seuraa reissujani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: We are going to spend the Christmas in Portugal, yippee! This is my second Christmas in there, but this year is different, since my family will join us for the holidays. I am very happy for this and wondering how will our Finnish-Portuguese Christmas be? They will be staying in my husband’s grandparents’ old house, which is normally rented to tourists. You can rent it too, for example through this site! Me and Zé are going to stay for a whole month, so we will have plenty of time to spend with the family and relatives, as well as visit our favourite places, perhaps exploring some new ones too. I hope we will get a little better weather than last year, when it was cloudy and rainy most of the time. Some of these pictures are taken last Easter, when the weather was already warm enough to go to the beach.

Sesimbra is such a perfect place to me. A cute old fishing village surrounded by beautiful nature, mountains and beaches with plenty of activities from hiking to canoeing to climbing and diving to do. Yet it’s still so close to all the culture, shopping and other city things of Lisbon. I am such a lucky girl with my husband calling this kind of a place his home town. Otherwise I probably wouldn’t even have visited Portugal yet!

What is your favourite place in Portugal? Where are you going to spend the Christmas?

49 kommenttia artikkeliin ”Jouluksi Portugaliin

  1. Meidän on tarkoitus olla pitkästä aikaa joulu Suomessa, kun tänä vuonna ei joulun aikaan juurikaan arkipyhiä ole, niin matkan voi hyvin suunnitella edullisemmalle ajankohdalle.
    Kuulostaa kyllä hienolta teidän suunnitelmat. Joulupöydän sekoitus suomalaisia ja portugalilaisia herkkuja on varmasti mahtava!

    Tykkää

    • Tuo on kyllä ihan totta, että lomia on varmaan aika harvalla joulun ja uudenvuoden väliin jäävää viikkoa enempää. Säästyypä rahaa, kun lähteekin lomalle vasta vaikka tammikuun lopussa! Näin opiskelujen loppusuoralla on onneksi tosi joustavaa että koska täytyy olla paikan päällä ja koska ei.

      Tykkää

  2. Työtilanteen takia pidämme lomat nyt marraskuussa ja sitten vasta joulun jälkeen.
    Mutta itseasiassa hahmottelemme juuri nyt, että olisimme tammikuussa muutamia viikkoja Portugalissa, mutta Algarven rannikolla. Vielä pitäisi keksiä kiva pieni kylä tai kaksi tukikohdaksemme siellä – rannikolla kun tuntuu olevan vaihtoehtoja riittämiin. Jos tunnette myös Algarven rannikkoa, niin kerro, jos vaikka teillä olisi hyviä vinkkejä sille(kin) suunnalle.

    Tykkää

  3. Joulun pysyn kotosalla, ehkä sen jälkeen johonkin reissuun. Aika moinen porukka teillä on kasassa jouluna, on varmasti ainakin mieleenpainuva kokemus!

    Portugalissa tykästyin Algarveen. Lissabon on puolestaan ollut suurimpia pettymyksiä, mitä viime aikoina on vastaan tullut -> kun kaikki olivat sitä niin kovin kehuneet, niin oli liian kovat odotukset sen suhteen. Ihan ok paikka kuitenkin ja aion mennä jossain vaiheessa uudelleen. Sittenpähän sen näkeen, oliko ekan kerran tuntemukset oikeanlaisia vai ei 🙂

    Tykkää

    • Voi, onpa harmi ettei Lissabon tehnyt ainakaan ensinäkemällä vaikutusta. Kuulun itse siihen porukkaan, joka on tykästynyt kaupunkiin. Ehkä siellä on parasta vain haahuilla ja katsella paikallista elämää, sillä nähtävyydet – vaikka hienoja ovatkin – eivät ehkä kuitenkaan ole niin mielettömän erityisiä. Toivotaan, että toisella kerralla tärppää, vaikka eihän sitä kaikeasta voi tykätä!

      Tykkää

    • Hauska kuulla, että Portugali ja Sesimbra kiinnostaa! Kesäisin rannoilla tosiaan riittää sitten porukkaa, kuten muuallakin Etelä-Euroopassa – paitsi niillä rannoilla, joille pääsee vain patikoimalla tai veneellä. Lissabonilaiset tykkäävät tulla Sesimbraan viettämään rantapäivää, eikä ihan syyttä. Ne autoletkat kun porukka lähtee iltapäivällä takaisin kaupunkiin ovat kyllä näkemisen arvoiset, heh.

      Tykkää

  4. Oh, ihanalta näyttää Sesimbra! Me ollaan oltu vain 1v-hääpäivänä (marraskuun lopussa) Lissabonissa, se on ainoa Portugalin-kokemuksemme. Silloin oli kaunista ja aurinkoista!

    Me ollaan joulu taas kerran kotimaassa, mutta tällä kertaa ihan omassa kotona oman perheen kanssa. Kerrankin! Yleensä me aina viiletetään pitkin sisä-Suomea sukulaisissa. Joulu aiotaan levätä, odotan jo sitä kovasti!

    Tykkää

    • Joulu on kyllä ihana juhla, kun saa ihan luvan kanssa vaan olla möllöttää ja syödä hyvin päivätolkulla perheen kesken, jos siltä tuntuu. Tai sitten lähteä siihen sukulaisralliin, jos huvittaa!

      Kiva että teille osui hyvät säät marraskuussakin. Onhan se hyvin paljon mahdollista, mutta talvella sää on Portugalissa vähän arvaamaton. 🙂

      Tykkää

  5. Oi, kuulostaapa kivalta suunnitelmalta ja mahtavaa, että saatte viettää joulun kaikkien läheisten kanssa!

    Sesimbra on minulle entuudestaan vain nimenä tuttu, mutta näyttää paikalta jossa olisi kiva käydä. Olen muutenkin tykännyt Portugalista, jossa ollaan koluttu niin Algarvea, Lissabonia kuin Madeiraa.

    Meillä joulu menee leppoisasti kotoisissa merkeissä lähimpien kanssa, mutta loppiaisen koittaessa ollaankin sitten jo auringon alla muilla mailla vierahilla!

    Tykkää

    • On kyllä tosi kiva saada kaikki koolle, kun yleensä joutuu tietysti valitsemaan vain toisen perheen joulunviettoseuraksi. Madeira olisi mullakin haaveissa – Lissabonista sinne lentäisi todella halvalla, mutta mennään varmaan joku toinen kerta.

      Loppiaismatkakin kuulostaa erittäin hyvältä. Silloin pääsee jo vähän halvemmallakin. 🙂

      Tykkää

  6. Kuulostaapas ihanalta joululta kun molempien perheet voivat viettää sitä yhdessä! 🙂 Meidän oli tarkoitus viettää joulu Espanjassa, mutta nyt on suomijoulu alkanut houkutella minua ehkä enemmän kuin moneen vuoteen. Joulun 2005 jälkeen olen viettänyt vain yhden joulun Suomessa, ja siitäkin on aikaa jo kahdeksan vuotta. Joten ehkä tänä jouluna taas… ja toivottavasti silloin on paljon lunta! 🙂

    Tykkää

    • Toivotaan tosiaankin sitä lunta! Viime joulu Suomessa oli kovin vihreä, mutta ei sitä kotoista joulua tietysti oikein mikään voita, kun siihen on jo niin tottunut. 🙂 Saa nähdä tuleeko Suomi-joulusta tulevaisuudessa mullekin harvinaista herkkua.

      Tykkää

  7. No tavallaan ollaan suuntaamassa etelään, eli San Franciscosta miehen perheen luo Los Angelesiin. Ollaan oltu siellä pari kolme joulua ja viime joulu vietettiin sitten Suomessa minun perheen luona. Ihan mukavaa kyläillä kun ei olla nähty perhettä pitkään aikaan, vaikka ne jouluperinteet on aika erilaiset kuin olisi jos pysyisimme kotona.

    Ihan koira teillä… minulla oli myös berni yli kymmenen vuotta. Rakas oli, ja niin ihana rotu!

    Tykkää

    • Heh, kiva että ”etelänmatka” on tiedossa sielläkin. Voin kuvitella että perinteet on tosi erilaiset USAssa – saunan puuttuminen nyt ekana tuli mieleen.

      Nuo miehen perheen bernit on kyllä aivan valloittavia. Pelkäsin ennen koiria, mutta noiden nallekarhumaisuus sai tajuamaan että ihaniahan ne on. Joku päivä meille tulee vielä omakin berni – tuon Neron jälkikasvua toivottavasti 😀

      Tykkää

  8. Portugal jouluna kuulostaa ainakin ajatuksen tasolla miellyttävältä… Ja eiköhän se ole sitä ihan käytännössäkin! 🙂 Mä en ole käynyt Portugalissa kuin kerran, 10-vuotiaana Albufeirassa. Heh. Mutta haluaisin kyllä mennä pian uudestaan. Mielessä on ollut ainakin joku surffimatka, mutta joku kiertelykin voisi olla kivaa. Toi vuokrattava talo tummine kaluisteineen näyttää muuten niiiiiin joulutalolta jo nyt!

    Tykkää

    • Hehe, meillä on joulutalo ympäri vuoden! Ei sinne tarvitse kuin kuusi laittaa niin avot.

      Surffiaaltoja Portugalista tosiaan löytyy. 🙂 Mä haluaisin tehdä jonkun roadtripin tai pidemmän pyörämatkan siellä rannikolla.

      Tykkää

  9. Voi miten ihania pieniä kujia ja epätasasisia katuja tallattavaksi! Ei lainkaan huono idea karata talvea pakoon koko konkkaronkan kanssa, varmasti jää lämpimiä muistoja kaikille 🙂

    Tykkää

  10. Ihana joulu tulossa teille! Iso porukka on aina parasta! Ja hei vitsit missä puitteissa pääsette sen viettämään! 🙂 Oletteko viettäneet ennen juhlapyhiä molempien perheiden kanssa yhdessä?

    Upeita kuvia, niin hienonnäköistä seutua! Portugali on vieläkin to do-listalla… vielä mä sinne jonain päivänä pääsen!

    Tykkää

  11. Onpa kivaa, että pääsette viettämään porukalla joulua Portugaliin. Se on mukavaa vaihtelua välillä kokea muunlainenkin joulu ja saada uusia ideoita ja vaikkapa perinteitäkin aikaiseksi :). Varmaan tulee ainakin erilaiset jouluruuat syötyä niin kuin mainitsit. Kohde näyttää kerrassaan upealta, olisi tosi kiva päästä käymään joskus lämpimään aikaan tuolla. Kiitos siis hyvistä vinkeistä!

    Tykkää

    • Näinpä! Mä luulen, että meidän tulevaisuuden perheen jouluperinteet koostuu lähinnä suomalaisista perinteistä portugalilaisella twistillä, siellä kun ei niin hirveästi perinteitä juuri ole, paitsi ruoan suhteen ja sen, että lahjat avataan vasta keskiyöllä. 😀

      Toivottavasti pääset käymään Sesimbrassa joskus!

      Tykkää

  12. Hyvä suunnitelma viettää Joulu Portugalin lämmössä. On tosiaankin hienoja paikkoja muuallakin kuin etelärannikolla. Minä tykkäsin Foz do Arelho:n dyyneistä ja kylästä Lissabonista hiukka pohjoiseen. Hyvin rauhallinen ja hiljainen pikkukylä.

    Tykkää

  13. Mun joulu tulee sujumaan Suomessa, samoissa merkeissä kuin jokainen joulu lapsuudesta asti. En ole mikään suuri joulun tai varsinkaan siihen liittyvän hössötyksen ystävä, mutta joulu perhepiirissä on silti kiva perinne! Ehkä joskus pitää uskaltautua rikkomaan kaava, mutta vielä siihen ei ole ollut mikään kiire. Tosin joulu Portugalissa ei kuulosta yhtään huonolta. Lämpöä ja valoa riittää varmasti enemmän kuin Suomessa! 🙂

    Tykkää

    • Sitä etelän valoa tosiaan arvostaa sydäntalvella, ja ulkona on tosiaan lämmintä – sisätiloissa taas ei. 🙂 Hössötystä en tosiaan kaipaa minäkään, mutta rennosti perheporukalla vietetyt juhlapyhät on kyllä ihanaa aikaa.

      Tykkää

  14. Oi että, kuulostaa aivan ihanalta suomalais-portugalilainen joulu Portugalissa kunnon porukalla. Portugali on kyllä ihana! Kesällä kävin siellä Azoreilla ja Lissabonissa ja ensi vuoden puolelle on varattu matkat Madeiralla ja Portoon. Tulee siis yllin kyllin Portugalia <3. Jos sinulla on muuten hyviä vinkkejä Porton lähelle, niin otan mielelläni vastaan. Mennään sinne toukokuussa pidennetylle viikonlopulle, joten ihan mahdottomiin ei ole aikaa.
    Jouluksi lähdetään viettämään kymmenvuotishääpäivää Chileen. Siitä tulee kyllä mielenkiintoista. Kunhan ei vaan tule maanjäristyksiä… hui.

    Tykkää

    • Vau, joulu Chilessä kuulostaa todella mielettömältä! Tulee varmasti upea reissu.

      Mullakin on agendalla lähteä vielä joskus Madeiralle, mutta vielä ei ole reissuja varattuna. Nyt joulu-tammikuussa sinne kylläkin pääsisi tosi halvalla Lissabonista, eli vähän houkuttaisi. Siellä on varmasti ihanaa!

      Portoon olen tutustunut vain parin päivän verran enkä tehnyt kaupungissa mitään kovin erityistä, kunhan haahuilin ympäriinsä, mutta olen kuullut että viinitilaristeily Douro-joella olisi aika must-juttu, samoin portviinikellareihin tutustuminen. Niin ja syökää francesinhat – tai niin iso osa tuosta tuhdista ruokalajista, kuin jaksatte. 😀

      Tässä vielä ikivanha postaukseni Portosta, valitettavasti se ei kylläkään ole kovin informatiivinen: https://discoveringsunbeams.wordpress.com/2014/07/26/porto/

      Liked by 1 henkilö

  15. Minä en ole käynyt manner-Portugalissa koskaan, mutta Madeiralla neljä kertaa. Mies hinkuu kovasti Portugaliin, kun on käynyt siellä kauan sitten. Erityisesti Lissabon on ollut listalla jo pitkään. Joulu meillä menee perheiden luona kyläillessä, kun lapset ovat joulupukki-iässä ja vaativat ehdottomia perinteitä.

    Tykkää

    • Portugali kyllä hurmaa, joten en ihmettele että miehesi sinne haluaa pikaisesti matkustaa! 😀 Minä taas en ole vielä päässyt käymään Madeiralla, mutta ehdottomasti sinne haluan! Azoritkin tekivät jo tosi ison vaikutuksen meikäläiseen. Jouluperinteet ja perheen seura ne tosiaan ovat, jotka sen juhlan tekevät. 🙂

      Tykkää

  16. Mulla Portugal ollut pidempään matkasuunnitelmissa, mutta vielä ei ole onnistunut. Pistetään Sesimbra korvan taakse koska kerran jo ton tyyppistä kohdetta etsittiin 🙂

    Tykkää

  17. On jotenkin hauska huomata, että aika monella matkabloggaajalla siippa on kotoisin toisesta kulttuurista. Tai sellainen tunne mulla on. Itse vietän joulun ihan Suomessa ja toivon, että on paljon lunta, ja pääsee luistelemaan. Mutta on kiva, että teitä lähtee koko konkkaronkka Portugaliin, mä en osaisi viettää joulua ilman ”perhettä”.

    Tykkää

    • Ehkä me vaan ollaan niin kansainvälistä sakkia, että toinen puolisko voi hyvin olla myös eri kulttuurista, ja ainakin meillä on tavallista tallaajaa paljon enemmän tilaisuuksia kohdata se rakas myös ulkomailla. 🙂

      Tykkää

  18. Kuulostaa hienolta! Yhden joulun olen viettänyt Portugalissa – tosin Madeiralla. Tuolloin lennettiin Lissabonin kautta, jossa ehti yhden illan viettää. Enempää mulla ei Portugalista ole kokemusta, mutta aivan hyvin voisin sinne palata. Tänä vuonna joulu menee Osakassa, Japanissa. 🙂

    Tykkää

  19. Mahtavaa, että menette kaikki Sesimbraan. Toi maatila näyttää tosi upealta ja portugalilaiselta. Oli kiva nähdä lisää kuvia Sesimbrasta. Viimeksi kävin siellä aika nopeasti ja vain rannalla. Ja läheltä tietysti torta de azeitãot mukaan kotimatkalle Lissaboniin. Itse myös menin Portugaliin viime jouluna tapaninpäivänä, mutta tänä vuonna jo marraskuun lopussa kun muutan viimein Lissaboniin 🙂 Ihanaa lomaa teille!

    Tykkää

    • Onpa hienoa että pääset vihdoin muuttamaan! Voisinpa sanoa itsestänikin jo samaa… Tuo meidän tila on kyllä ihana paikka, ja haaveilen joka päivä elämästä sitten, kun ollaan muutettu sinne. 😀 Käyn permakulttuurikurssia, jotta saisin siellä puutarhaprojektin sitten nopeasti aluilleen. Jos töitä löytyy edes toiselle niin muutetaan jo ensi kesänä, mutta siitähän ei ole vielä varmuutta, kun se työtilanne nyt on mikä on.

      Azeitãossa meilläkin tulee usein käytyä, viimeksi kyläiltiin siellä miehen ja sen siskon vanhan opettajan luona. Ne tortut on hyviä, ja siellä on kivoja viinitilojakin. 🙂 Mahdettiinkohan muuten osua jopa samaan koneeseen silloin viime tapanina, heh.

      Tykkää

  20. Paluuviite: Me muutetaan Portugaliin! | Vida de Estrada matkablogi

Jätä kommentti