Victorian putoukset – yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä

Taannoisen Livingstonen reissun ensimmäinen ja odotetuin aktiviteetti (jos nyt ei lasketa hostellin uima-altaalla löhöilyä ja lämpimästä suihkusta nautiskelua – mitä luksusta!) oli tietysti Victorian putousten katsastaminen. Kyseessä on maailman suurin vesiputous, UNESCO:n maailmanperintökohde ja yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Aikamoinen paketti siis! Ja voin kertoa, että pettyä ei vierailijan tarvinnut, vaan putousten voima oli käsinkosketeltavan ihmeellinen – jopa niinkin konkreettinen, että kastuimme läpimäriksi vaikka olimme lähimmilläänkin useiden kymmenien metrien päässä itse vesiputouksesta. Victorian putoukset on ihmemaa, jossa kaikkialla on sateenkaaria, myös kuun loisteessa, ja kuivan pusikon keskellä kasvaa palanen sademetsää.

Jaan jutut Victorian putouksilta kahteen osaan, joista tässä ensimmäisessä fiilistellään putouksia pääreitiltä eli Knife Edge Bridgen kierrokselta sekä putousten päältä käsin. Toisessa osassa taas seikkaillaan Photographic Traililla ja kavutaan alas rotkoon putousten alapuolelle. Heitän jälkimmäiseen postaukseen myös vinkkini näille upeille vesiputouksille reissaaville!

Paviaaneihin törmää heti kansallispuiston porteilla.

Victoria Falls ei ole maailman korkein eikä edes levein vesiputous, mutta sitä pidetään suurimpana sen yhteenlasketun putoavan vesimäärän vuoksi. Se tarkoittaa 1,7 kilometrin leveydeltä ja enimmillään 108 metrin korkeudelta putoavaa vettä, mikä on keskimäärin yli tuhat kuutiometriä sekunnissa! Putousten vesimäärä ja voima on suurimmillaan keväällä sadekauden lopussa ja heti sen jälkeen, ja siksi halusimme vierailla putouksilla toukokuussa lähes heti Sambiaan saavuttuamme. Vesihöyrypilvet ja putousten nostattama vesisade ovat tosin tähän aikaan vuodesta niin läpäisemättömät, että itse putouksia ei juuri näe, vaan niitä saa ihailla vain hetkittäin pilviverhon repeytyessä pariksi sekunniksi kerrallaan. Vaan ainakin saimme todistaa niiden täyden tehon! Olisi silti mielenkiintoista vierailla putouksilla myös syksyllä kuivan kauden lopulla, jolloin vesiverho on jakaantunut useaksi pieneksi putoukseksi, joita voi kuitenkin katsella paremmin. Ja musta nuo vesipilvet toivat paikkaan vielä lisää kauneutta (jos se nyt on edes mahdollista) ja fiilistä!

Knife Edge Brige – kastumisvaroitus!

Märkä Zé hilpeänä sillan ylityksen jälkeen.

Kävelemme muiden turistien joukossa kivettyä kävelypolkua. Paviaanit pelottelevat lapsia ja kaatavat roskapönttöjä etsiäkseen niistä jotakin suuhunpantavaa. Aikamoisen röyhkeiksi ovat oppineet! Putouksia voi katsella näköalapaikalta aidan takaa sekä polun varrelta kasvillisuuden aukoista. Ennen Knife Edge Bridgeä seisoo kaupustelijoita myymässä sadetakkeja. Me tuumataan, että ei osteta ja painellaan märälle metallisillalle niine hyvinemme. Kylmää vettä roiskuu niskaan ja yritän suojata kaulassa roikkunutta kameraani parhaani mukaan, mutta aika hyvin nuo valtavat putoukset senkin vaan kastelevat. No, ei ollut ensimmäinen kerta ja se kuivunee nopeasti auringossa, kuten myös märät vaatteemme. Virkistävää näin lämpimänä päivänä, etten sanoisi!

Saamme välillä olla rauhassa muilta turistiryhmiltä, ja tarkkailemme vihreissä puissa ja puskissa sirkuttavia lintuja ja polulla ryömiviä isoja tuhatjalkaisia. Tirpuset ovat suurimmaksi osaksi liian nopeita valokuville, mutta onnistun nappaamaan pari hyvää otosta. Kurkistamme putouksia jokaisesta eteen aukeavasta kuvakulmasta, ja jäämme märäksi kastuneelle näköalapaikalle ottamaan kuvia. Lyön tohkeuksissani pääni limaiseen aitaan, kun koitan pitää kuvien kanssa kiirettä, ettei kamerani kastuisi uudelleen. Jylinä on korviahuumaava, ja alas syöksyvät vesimassat hajoavat tuhansiksi pisaroiksi, joista osa jää ilmaan ja osa jatkaa jokena kohti alajuoksua ja Kariban patoa sekä tekojärveä.

Victoria Falls Bridge.

Putouksista johtuva sade saa aikaan aikamoisen kontrastin vastarannan kasvillisuuden kanssa.

Nämä Sambesi-joessa Sambian ja Zimbabwen rajalla olevat putoukset ovat kaivertaneet Batokan rotkon kiviseen tasankoon tulleeseen halkeamaan, joka on virtaavan veden voimasta suurentunut. Rotkoja on itseasiassa kuusi erillistä, joista täällä voi nähdä kaksi, loput ovat kauempana. Leveä joki muodostaa eräänlaisen deltan saarineen, ja putousten jälkeen joki jatkaa kulkuaan pitkin kapeaa siksak-halkeamaa. Paikalliset kutsuivat ja kutsuvat putouksia nimellä Mosi-oa-Tunya, ”the smoke that thunders”. Tutkimusretkeilijä-lähetyssaarnaaja David Livingstone näki putoukset ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1855 ja nimesi ne tietenkin kuningatar Victorian mukaan. Sambian puolen kansallispuisto kantaa putousten alkuperäistä nimeä, mutta Zimbabwen puolen kansallispuistoa ja turismia varten rakennettua pitäjää kutsutaan kumpaistakin ihan vain Victoria Fallseiksi. Sambian ja Zimbabwen välinen silta on rakennettu vuonna 1905 Cecil Rhodesin määräyksestä. Yksi suosituimmista aktiviteeteista on nykyisin tehdä sillalta benjihyppy kohti Sambesin kuohuja. Me ei siihen ryhdytty, mutta koskenlasku tai ziplining rotkon yli olisi voinut olla hauskaa. Pihisteltiin nyt tällä kertaa kuitenkin rahojamme safareita varten ja tyydyttiin pelkkään kävelyyn.

Tuholais-paviaanien kepposia.

Zé uhkarohkeana ja Dr. Livingstone, I presume?

Ylittäessämme Veitsenteräsiltaa toistamiseen kastuimme uudelleen, tällä kertaa vielä perusteellisemmin kuin ensimmäisellä kerralla. Jouduin kaatamaan vaelluskengistäni vettä pois ja sukat litisivät vielä pitkän aikaa. Miksen tajunnut laittaa ihan vaan sandaaleja jalkaan?! Kohtasimme lisää paviaaneja sekä Dr. Livingstonen patsaan, jolta jatkoimme kohti Sambesi-joen yläjuoksua putousten päälle. Aika tyynen näköinen oli joki sieltä katsottuna, virraten leveänä ja rauhallisena kohti äkkijyrkkää pudotusta. Voisi vähän jännittää jos jostain syystä joutuisi kellumaan veneellä noiden putousten päälle! Ilmeisesti sinne kuitenkin järjestetään jonkinlaisia uintiretkiä, hui. Mitenkähän joen kalat oikein selviävät siitä pudotuksesta?

Jatketaanpa tarinointia ja jaetaan niitä vinkkejä seuraavassa osassa!

Ps. Blogi laahaa pahasti jäljessä tätä matkaa, sillä mulla ei ole tällä hetkellä aikaa kirjoitella kaikesta siitä mitä täällä nähdään ja tehdään – reissutarinoiden purkamisen aika koittaa sitten myöhemmin kotona paremmalla ajalla. Instagramissa voit kuitenkin seurata mun ja meidän seikkailuja reaaliaikaisemmin. Löydyn sieltä nimimerkillä @johannahulda!

Blogia voit seurata WordPressin lisäksi myös Bloglovinissa, Blogipolussa ja Blogit.fi:ssä! Pitäisiköhän tehdä sille myös oikein Facebook-sivu?

---

In English: During out Livingstone trip, the most awaited thing was to see the famous Victoria Falls, calles Mosi-oa-Tunya, ”the smoke that thunders” by the local people. It is the largest waterfall in the world, UNESCO World Heritage site and one of the seven natural wonders of the world. And oh boy were we amazed by the sheer power of the falling water, which we also experienced first-hand by getting soaked by the water vapor and droplets thrown into the air. It is a wonderland full of rainbows (even in the moonlight) and rainforest in the middle of the dry African bush.  First we went to the Knife Edge Bridge trail, after which we also wanted to see the falls from above at the upstream side. In the next post I will continue the story with the Photographic Trail and descending to the Boiling Pot, and throw in some tips for the ones interested in visiting these miraculous waterfalls!

Ps. At the moment my blog is very much delayed awaiting for more suitable times for blogging about the experiences here, but you can follow our adventures in more real time on Instagram. I go by the name @johannahulda! You can also follow my blog via Bloglovin’!