Paluu Cabo Espichelille

Cabo Espichel on paikka, jonka jylhiin maisemiin palaan melkein joka kerta Portugalissa. Tuo Atlantin valtamereen työntyvä tuulinen niemi korkeine rantatörmineen sattuu myös olemaan yksi Sesimbran tunnetuimmista nähtävyyksistä, joten täytyyhän sinne viedä kaikki Portugaliin lomailemaan tulleet ystävät ja sukulaiset. Tällä kertaa meillä oli seurana ystäväpariskunta Turusta, Fanni ja Teemu, joiden kanssa käytiin toisena joulun jälkeen tehdyn reissun päivänä tuijottelemassa alas jyrkänteiltä.

Katselimme hyvin lähelle niemennokkaa aikoinaan rakennettua Nossa Senhora do Cabo Espichelin pyhäkköä. Nykyään hieman rappioromanttinen paikka on ennen toiminut pyhiinvaeltajien majatalona. Espichelin nimi on toiminut päänäyttämönä pyhiinvaeltajia paikalle houkutelleessa pitkäikäisessä kultissa, jossa kyseisen katolisen pyhimyksen kerrotaan ratsastaneen pystysuoraa rantatörmää ylös merestä valkoisen jättiläismuulin selässä. Kaksi viisasta vanhaa miestä olivat nähneet tästä tapahtumasta samaan aikaan unta, mikä oli tietysti selvä merkki rakentaa pyhäkkö juuri tähän ihmeelliseen paikkaan. Merestä tosiaan myös nousee jalanjälkiä, mutta oikeasti nuo ”jättiläismuulin” jäljet ovat dinosaurusten jättämiä, sillä nykyinen kallio on joskus kauan sitten ollut vaakatasoista pehmeää mutaa, johon hirmuliskojen jalanjäljet ovat ikiajoiksi sedimenttien tallentamina painuneet. Lähistöllä on myös majakka, mutta sinne emme tällä kertaa menneet.

Ilo irti! Kuvasta kiitos Fannille.

Mää ja mun henk. koht. turistiopas. Tästäkin otoksesta kiitos Fannille.

Meitä helli tuona päivänä ihana auringonpaiste, ja 18 asteen lämmössä vaatekappaleet alkoivat kummasti tippua pois yksi toisensa jälkeen. Ensin kaulahuivi, sitten kuoritakki… Sellaista kutsutaan t-paitakeliksi! Kukat kukkivat ja ruoho loisti vihreänä. Tuona päivänä taivas oli erityisen kaunis harsopilvineen ja lentokoneviivoineen. Yleensä niin viimainen niemikin oli tällä kertaa lähes tyyni. Onnistuin itse asiassa polttamaan naamani kevyesti. Joulukuussa. Ai miten niin kalpea iho?

Alas rantatörmältä katsellessa huomasin, että vielä pari vuotta sitten aivan selvästi erottunut jyrkänteeltä alas syöksynyt autonraato oli melkein hautautunut rantakivikkoon. Aika vastuuton tapa päättää päivänsä jos minulta kysytään. Viranomaisiakaan ei näemmä ole kiinnostanut siivota sitä pois tuolta.

Rantaviivaa pitkin näkee Praia do Mecolle ja selkeällä säällä aina Cascaisiin asti.

Tämä valkoinen buddhalaista stupaa hieman muistuttava pyhäkkö on minusta aivan valtavan kaunis ja kiehtova.

Sisätiloiltaan se ei ole kummoinen: perältä löytyy piskuinen alttari pyhimyksenkuvineen ja parit azulejot kiertämässä seiniä.

Atlantissa on kyllä jotakin mystistä ja kunnioitettavaa; voimallista ja voimauttavaa. Syvänsininen valtameri ei väsy eikä lepää ikinä, vaan aallot vellovat ylös ja alas lakkaamatta. Toisinaan ne eivät tyrskyä, ja joskus taas meri on valkoisenaan vaahdosta. Minä sanoin kerran Zélle, etten uskalla mennä uimaan, sillä aallot ovat liian isot ja rantakivissä vaanii rapuja. Siihen se totesi, ettei merellä edes ole nyt mitään aaltoja. Oppi kuulemma vasta Suomessa Itämeren rannalla, mitä tyyni täällä Pohjolassa tarkoittaa. Itse viihdyn kyllä paljon paremmin syvällä aaltojen alla happitankkien kanssa kuin niiden höykytettävänä.

Vaan sitä en kyllä yhtään ihmettele, miksi monet löytöretkeilijät varustivat laivansa ja vaaransivat henkensä silkasta uteliaisuudesta nähdä, mitä tuo kaareva, vetinen horisontti kätkee taakseen. Eihän sen kuvittelemista vaan voi merelle tuijotellessaan vastustaa.

Kiitos kuvasta Fannille.

Olen maininnut Cabo Espichelin aiemminkin ollessani vielä Bloggerin puolella (siksi kamalahko asettelu). Oli muuten aivan eri tunnelma auringonlaskun aikaan pilvisenä talvipäivänä. Espichelin niemi sijaitsee Sesimbrasta länteen N379-tien päässä. Jos olisin Portugalissa perusturistina, niin tekisin Lissabonista päiväreissun joko tänne tai manner-Euroopan läntisimpään pisteeseen Cabo da Rocalle (tämän postauksen lopusta löytyy pari kuvaa), sillä matkaa on kumpaankin vain 40-50 kilometriä. Tosin bussiyhteyksistä ei ole tietoa, eli se saattaisi vaatia auton tai mopedin vuokrauksen tai sitten ihan vaan uskallusta ja hyvän liftausonnen.

Nämä kuvat on muuten napsittu uudella joululahjaksi saamallani Tamronin AF 18-270mm f/3.5-6.3 Di II VC PZD (jepjep, mikä nimihirviö) objektiivilla. Oon todella tyytyväinen etenkin laajakulmamahdollisuuteen, jolla pystyy räpsimään parempia maisemakuvia ja vihdosta viimein ottamaan jopa selfieitä (sehän se tärkein juttu tietty on, haha)! 15-kertaiselle zoomille tulee varmasti käyttöä etenkin sillä ensi kesän reissulla Big Fivea (manner paljastettu!) bongaillessa. Tamron itse mainostaa obiskaa matkailijoille tarkoitetuksi objektiiviksi, joka kattaa käytännössä kaikki kuvaustilanteet. Hämärässä tuo tuntuu kyllä olevan aikas kökkö, tai sitten en vaan osaa käyttää vielä ihan kunnolla… Onneksi on se valovoimaisempikin Nikkor 35mm f/1.8 putki olemassa. Huomaattekos te mitään eroa vanhempiin kuviin? Onko jollakin jopa samainen putki kameralaukussaan?

Ja kertokaahan, onko teillä lempipaikkoja Portugalissa?

---

In English: Cape Espichel is a magnificent place where a windy cape penetrates the deep blue Atlantic ocean. I go there almost every time when visiting Portugal, this time with our friends Fanni and Teemu. The cape has high cliffs from where one can see the more or less furious waves hitting the beach rocks, and a sanctuary dedicated to Our Lady of Cape Espichel. A story tells that the saint climbed from the sea riding a giant mule, since there are footprints on the vertical rock. Actually those belong to dinosaurs. If I was a normal tourist in Portugal, I’d do a day trip to this place or Cabo da Roca from Lisbon. Do you have any favorite places in Portugal?

I also got a new camera lens for Christmas, Tamron AF 18-270mm f/3.5-6.3 Di II VC PZD! Can you see some difference compared to the usual photos?