On the road in Sweden & Norway

Tutuntuoksuinen koti, oma pehmeä sänky ja yliopistoarki ovat ottaneet avosylin vastaan tämän joululomalla parissakin reissussa rähjääntyneen matkalaisen. Jääkylmä mutta satumaisen kaunis Suomi oli aamutuimaan melkoinen järkytys, sillä yölennolla Lissabonista Helsinkiin ei tullut uni silmään. Vaan kotona ollaan, ja nyt on aika palata Norjaan muisteloinnin ja kuvien kera!

Joulukuun alussa tehty reissu Ruotsin läpi Norjaan oli varsinaista ihmis- ja eläinkohtaamisten sekä upeiden talvimaisemien ilotulitusta. Norjassa en ollut ennen käynyt, mutta varmasti palaan tuohon ihanaan lumisten vuorien ja vuonojen maahan takaisin vielä jonakin päivänä. Viivyimme reissutoveri Maijan kanssa kaksi viikkoa tien päällä. Matkasimme peukalokuudillä, yövyimme sohvasurffaamalla ja löysimme sattuman tai kohtalon johdattamina vapaaehtoistyöpaikankin viikoksi, joten rahaa kului matkaan todella vähän. Paljon kuitenkin saimme, ja kovin kiitolliselta tuntuu kun muistelee niitä ihmisiä, jotka jakoivat kanssamme autonsa, asuntonsa, hymynsä ja tarinansa. Tuota hyvää yritän antaa takaisin toisille matkalaisille mahdollisuuksien osuessa kohdalle. Esimerkiksi juuri reissuame edeltävänä päivänä kävin kahvilla sohvasurffaajan kanssa, joka halusi kysellä koulutusohjelmasta, jossa opiskelen, päätääkseen hakeako itse siihen vaiko eikö. Teen budjettipostauksen vielä myöhemmin erikseen, mikäli rahankulutus tällaisella reissulla kiinnostaa. Tähän postaukseen on siis puristettu tuo kokonainen reissu parhaimpine paloineen, pähkinänkuoressa. Varoituksen sanasena, että teksiä on paljon!

road1
Ensimmäinen aamu Ruotsin Karlstadissa, sohvasurffaamassa Larsin luona.

road2

road4
Kaikkialle sitä joutuukin – taukoa pitämässä Haldenin korkeakoulun kahvihuoneessa.

Ruotsin hankalahkosta liftausmaineesta huolimatta kyytien saaminen oli helppoa kuin heinänteko, paitsi kotimatkalla Karlstadissa. Silloin jouduimme odottamaan useamman tunnin ennen kuin kyyti pysähtyi, mutta muuten emme joutuneet odottelemaan juuri lainkaan, tai ainakaan pariakymmentä minuuttia enempää. Yhtäkään epämiellyttävää kuskiakaan ei osunut kohdalle!

Meillä kävi aivan mieletön mäihä heti ensimmäisenä päivänä. Tai ehkä kyse oli enemminkin jonkinlaisesta kohtalon johdatuksesta. Matkustimme Viking Mariellalla vietetyn erittäin tuulisen ja aallokkoisen yön jälkeen Tukholman Slussenilta lähijunalla Kungsängeniin, jossa jouduimme kävelemään tuon lähiöpahasen läpi kännykän karttaa seuraten moottoritien rampille liftaamaan. Meidät noukki kyytiin hyvin likainen rekka, joka ajoi maa-ainesta Enköpingiin. Siellä pääsimme mukaan kippaamaan kuralastin työmaalle, jossa maata siirreltiin traktorein kasasta toiseen. Kuski oli sympaattinen vanha ukkeli, joka kiroili ruotsiksi eikä tuntunut juuri perustavan suomenruotsi-aksentista sillä vastasi aina englanniksi, mutta ajoi meidät ystävällisesti paremmalle liftauspaikalle Enköpingin laidan huoltoasemalle.

Seuraava kyyti pysähtyikin samantien: uusi urheilullinen hopeanharmaa Audi, jota ajoi punaiseen viittaan pukeutunut Vigdis. Hän oli kuusikymppinen norjalainen nainen, joka oli juuri tullut kotiin Nigeriasta. Tämä aloitti saman tien avautumisen siitä, miten hänen miehensä oli Norjan valtion toimesta karkotettu Schengenistä olemattomilla verukkeilla, ja miten hän oli juuri joutunut palaamaan Tukholman lentokentältä takaisin Nigeriaan. Niinpä Vigdis kaahasi melkoista ylinopeutta kohti Osloa ja asianajajaa, joka järjestäisi hänen miehensä paperit kuntoon. Kuinkas sattuikaan – mekin olimme menossa Osloon ja yöpyisimme myös puolimatkassa Karlstadissa! Kerroimme juttelun lomassa uudelle ystävällemme, että olimme etsineet paikkaa, jossa tehdä työtä majoitusta ja ruokaa vastaan, ja että mieluiten olisimme halunneet vuoristoon, tilalle jossa olisi lampaita. Leukamme loksahtivat pois paikoiltaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Vigdis ilmoitti tietävänsä meille juuri sopivan paikan kotikylästään. Hänen ystävillään oli lammastila Rondane-vuorten juurella, ja he olivat ottaneet sinne wwooffaajia (WWOOF = World Wide Opportunities on Organic Farms) ja opiskelijoita 70-luvulta lähtien.

road5
road3 road6
road8
road7road9 road10
road11

Karlstadissa yövyimme viisikymppisen sohvasurffaajan Larsin luona, käytyämme ensin katsastamassa Vigdisin taidegallerian postilaatikon ja syömässä wokkiravintolassa. Lars oli nuorekas, energinen ja mukava tyyppi. Vietimme iltaa hänen olohuoneessaan jutellen niitä näitä ja katsellen mtv:n musiikkivideoita. Väsymys veti matkalaisista nopeasti pidemmän korren, mutta aamulla heräsimme aikaisin jatkaaksemme matkaa aamupäivällä kohti Osloa Vigdisin Audin kyydissä.

Matkaa tehtiin pikkuteitä pitkin, joten maisemat olivat suoraa moottoritietä mielenkiintoisemmat, ja samoin olivat kuskimme tarinat seikkailuiltaan mm. Huippuvuorilta ja Afrikasta. Ajoimme Fucking Åmål -leffasta tutun Åmålin ohi ja näin naarashirven tien vieressä seisoskelemassa. Norjaa lähestyttäessä maisemat alkoivat muuttua kukkulaisemmiksi. Pysähdyimme kuvankauniissa Haldenissa, jonne olisi tehnyt kovin mieli jäädä vaeltelemaan ja valokuvailemaan, mutta varsinainen tauko pidettiin Høgskolen i Østfold -korkeakoululla, joka ei harmiksemme sijainnut kovin lähellä keskustaa. Hyödynsimme kahviautomaattia ja kirjaston nettiä, tutkimme käytäviä ja söimme patongit koulun kahvilassa. Aivan samanhintaista siellä oli kuin Suomenkin kahviloissa. Norjan kalleus tuli ilmi vasta viikon päästä, kun pääsimme ensimmäistä kertaa norjalaiseen ruokakauppaan.

Meidän oli tarkoitus jäädä yöksi Osloon, mutta Vigdis tarjoutui ajamaan meidät perille asti Kvamin kylään. Suostuimme tietenkin, sillä säästyisimme pitkän matkan liftaamiselta ja kuskimmekin saisi muuta ajateltavaa kuin Norjan kummallinen maahanmuuttopolitiikka. Kävimme Oslon Ikeassa syömässä, katselimme auton ikkunasta Lillehammerin valojen piirtymistä järven pintaan, ja kohta istuimmekin Leine Merino -nimisellä lammasfarmillamme keittiön puisen pöydän ääressä syömässä vanhan Andersin valmistamaa keittoa. Viivyimme Kvamissa kokonaisen viikon, mutta elämä tuolla vuorten ympäröimällä lammasfarmilla on ihan oma tarinansa.

road12
Evenstadin puusilta.

road13 road15
road14 road16

Viikko kului nopeasti, ja Kvamista kotiinpäin lähdön jälkeen kävimme moikkaamassa vanhaa luokkakaveriani Juulia, joka opiskelee wildlife managementia lähes kotimatkamme varrella sijainneessa Evenstadissa. En tiedä voiko Evenstadia kutsua edes kyläksi, sillä siellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin kyseinen koulu, silta, kyläkauppa ja muutama talo. Niin ja kaksi aitauksessaan elelevää metsäopiston lemmikkihirveä, joita kävimme katsomassa. Enpä ole koskaan ollut noin lähellä kyseisen eläinlajin edustajaa. Melkoisen suuria, vähän jopa pelottavia eläimiä, mutta niiden hassu nenä ja isot korvat tekevät niistä melkeinpä hellyyttäviä. Vietimme kotoisan illan Juulin kämpillä kokkaillen, dokumenttia katsellen, takkaa lämmittäen ja aivan valloittavan ihanaa Olav-kissaa rapsutellen.

road20 road17
road18 road22-horz

road21
Tarkennus on taas osunut ihan kohdilleen.

Seuraavana aamuna oli taas määrä jatkaa matkaa kohti Tukholmaa. Liftasimme bussipysäkillä keskellä-ei-mitään, vain luminen metsä seuranamme, mutta saimme kyydin Osloon työmatkalla olleelta tytöltä. Menimme hänen kanssaan toimittamaan tietokonetta oslolaiselle teollisuusalueelle. Jouduimme taas kiertämään ohi koko kaupungin jatkaessamme matkaa takaisin Karlstadiin, mikä on vähän harmi. Toivottavasti ensi kerralla on aikaa piipahtaa Oslon keskustassakin. Saimme melko lyhyitä kyytejä, ja jouduimme liftaamaan viimeiseen kyytiin pimeässä. Autossa oli kaksi tummaa kudistanilaiseksi osoittautunutta miestä, joista toinen naureskeli vähän turhankin innoissaan, joten kävi mielessä, että onkohan tämä nyt ihan fiksu veto, mutta aivan turhaksi osoittautui sekin pelko. (Tiedoksi vaan kaikille katupartioijille ja muillekin ennakkoluuloisille.) Ennen pitkää olimme perillä Karlstadissa yrittämässä päättää, mihin ravintolaan menisimme syömään. Päädyimme italialaisen pyörittämään pizzeriaan, ja mahat täynnä raahustimme yöpaikkaamme Olofin luo, missä menimme hänen taitavasti ja taiteellisesti sisustettua kotiaan ihailtuamme melko pian nukkumaan.

Aamulla oli edessä viimeinen etappi, mutta sitä ennen söimme aamupalaa huoltoasemalla, jonne Olof meidät autollaan heitti. Pyysimme huoltoaseman myyjältä pahvinpalaa kuin kunnon hobot konsanaan, josta askartelimme hienon Stockholm-liftikyltin. Sen kanssa marssimme rampille, nostimme peukun pystyyn, ja odotimme. Ja odotimme. Ja odotimme. Ja vaihdoimme paikkaa. Kahdesti. Lähes luovuttaneena, pakokaasuihin ja likaisiin tienpientareisiin lopen kyllästyneenä kökötin rinkkani päällä aivan surkeassa liftauspaikassa tien varressa, kun auto lopulta pysähtyi kuin pysähtyikin kohdallemme. Varmaan säälistä, koska kuski päivitteli huonoa sijaintiamme. Huonon liftauspaikan taktiikkakin näemmä toimii. Nobelin kaupungista Evenskogista saimme suoran kyydin Tukholmaan mukavalta norjalaismieheltä, joka oli menossa tyttärensä kanssa ravintolaan. Hän heitti meidät metroasemalle asti Tukholmassa, ja pääsimme helposti keskustaan.

road24
road23 road25

Tukholmassa kävimme syömässä todella halpaa pastaa (5,90/annos) kummallisessa teollisuushallin näköisessä ravintolassa, ja yövyimme pakistanilaisen jatko-opiskelijan Imranin pikkuruisen ja nuhjuisen opiskelijaboksin lattialla, mutta ikkunanäkymät hänen asunnostaan olivat varsin ensiluokkaiset. Eipä huono sijainti asua siis! Oli lauantai-ilta, joten kävimme hostimme kanssa kuppilassa parilla oluella. Ihan hauskaa oli katsastaa vähän Tukholman yöelämää, vaikkei siihen mitenkään perusteellisesti tutustuttukaan. Aamulla isäntä tosin meinasi, ettei edes muista illasta paljon mitään, mutta en kyllä tajua miten muutamasta oluesta lähtee keneltäkään muisti. Ehkä aasialainen huono viinapää ei ole pelkkä myytti. Sanottuamme heipat ja kiitokset Imranille kävelimme Maijan kanssa kaupungilla, lounastimme vanhan kaupungin kujalla Hermitage-kasvisravintolassa ja kävimme Fotografiska-museossa tuijottelemassa valokuvataidetta ennen takaisin Viking Linen kyytiin astumista. Hytin valkoisiin lakanoihin uppoaminen oli tällä kertaa laivamatkamme odotetuin aktiviteetti, mutta myös Viikkarin radiokanavat todettiin ihan viihdyttäviksi. Aamulla oli vastassa pimeä Turku ja Onnibus Jyväskylään kokonaiseksi yhdeksi  yöksi ennen joulunviettoon lähtemistä.

Aikamoinen kokemus tuo pariviikkoinen, jonka aikana tuli koettua paljon kaikenlaista raskaasta työstä ilonkiljahduksiin, reissufiiliksiin ja seesteisiin zen-tunnelmiin, kohdattua paljon erilaisia ihmisiä ja rakastuttua Norjan vuoriin sekä lampaisiin (ja Olav-kissaan). Lammasfarmikokemuksestamme kertoilen vielä myöhemmin lisää. Oletko sinä käynyt Norjassa?

In English: Our trip to Sweden and Norway was full of meeting friendly, kind and helpful people, making new animal friends and of course breathtaking winter views, especially in the Norwegian mountains. Me and my friend Maija hitchhiked from Stockholm to Kvam village and back, spending two weeks and little money on the road. Hitchhiking was mostly easy and fun with the exception of getting stuck in Karlstad for some hours on our way home. We volunteered for a week in a sheep farm in Rondane mountains and couchsurfed or stayed with friends for all the other nights. During the two weeks I experienced many kinds of things from hard work to bubbling joy and calm zen feelings. I will tell more about our wwoofing week on the sheep farm later on. Have you been to Norway?

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”On the road in Sweden & Norway

  1. Kuulostaapa huikealta reissulta; liftaaminen on selvasti hieno keino tutustua uusiin ihmisiin, me toistaiseksi ollaan oltu vaan se kyytiin ottava osapuoli tassa lajissa :). Jatko-osia odotellessa! Korviaan luimiva hirvi on aika koomisen nakoinen otus ! 😀

    Tykkää

    1. Jep, liftatessa kuulee aina hyviä tarinoita ja tapaa erilaisia ihmisiä, joiden kanssa tuskin muuten tulisi viettäneeksi aikaa ja jutelleeksi maailmanmenosta 🙂

      Hahaa, hirvi taisi yrittää olla pelottavakin, mutta tais nyt vähän epäonnistua 😀 voi toista!

      Liked by 1 henkilö

      1. Aivan, aivan! Maailmankuva aina laajenee kun eksyy epatyypilliseen seuraan aina terveellisin valiajoin 🙂 Ja onhan paikalliset aina parhaita turistioppaita. Vihaisista hirvista en taas mene vannomaan 🙂

        Tykkää

      2. Totta! Sama kai pätee liftareiden kyytiin ottamiseenkin 🙂 itellä tulee autoiltua yksin tai kaksin niin harvoin että liftareitakaan ei oo tullut otettua kyytiin kuin pari kertaa. Ei sillä että niitä niin hirveesti nykyisin näkyiskään. No jos joskus hommaan vaikka sen sähköauton niin sitten! 😀

        Tykkää

      3. No se on kylla ihan totta! Toivois vaan, etta niita tilanteita, joissa voi liftaajalle takapenkin tarjota, olis enemman, mutta meillakin on usein siella puoli elamaa aina matkassa… 🙂

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s