Arrábida-vuoren valloitus

Saimme yksi päivä Portugalissa päähämme, että nyt kiivetään Arrábidalle. Huristeltiin siis vuoren juurelle ja lähdettiin kävelemään puroa seurailevaa pusikkoista polkua ylöspäin. Varsinaisella vuorenrinteellä kiipeäminen oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Rinne oli aivan järkyttävän jyrkkä, varmasti yli 45 astetta, ja sen pinta koostui kivimurskasta, joka valui jokaisen askeleen alla uhkaavasti alaspäin. Ylöspäin etenemiseni muistutti enemmän ryömimistä neljän raajan varassa kuin kiipeämistä. Jouduin tämän tästä pysähtymään ja keräämään itseni, ja taisin siinä pari paniikkikyyneltäkin tirauttaa.

arra1

arra23

Pian valkeni, että vaikka pääsisinkin rinnettä ylös, en ikimaailmassa uskaltaisi tulla samaa reittiä alas. Muistettiin vuoren toisella puolella olevan ainakin yksi umpeenkasvanut polku, jota pitkin oltiin kesällä yritetty kävellä vuorenhuipulle mutta luovutettu piikkioksien takia. Sitä pitkin ainakin pääsisi takaisin ihmisten ilmoille, joten päätettiin kiivetä ylös asti. Ihan kuin olisin pystynyt edes vilkaisemaan alas, saati kapuamaan takaisin… Joten eikun ote kivistä tai rinteen puista (tai paremman puutteessa vaikka sitten ruohotupoista) ja ylöspäin mars.

arra6

arra8arra7

Jyrkimmän osuuden vihdoin jäätyä taakse pystyin istahtamaan vuorenrinteelle lepuuttamaan täriseviä jalkojani ja haukkomaan henkeä sieltä ylhäältä avautuvien uskomattomien näkymien edessä. Kyllä kannatti kivuta, vaikka sitten verenmaku suussa!

arra45

arra9

Horisontissa siintää Lissabon.

arra11arra10

Viiteensataan ja yhteen metriin kohoavan Arrábidan toisella puolella avautui näköala Setúbaliin ja Tróian niemimaalle Atlannin aalloissa kylpevine hiekkasaarineen. Zé meinasi, että hän haluaisi pitää juhlat tuolla hiekkasaarella, jonka nousuvesi nielee melkein kokonaan. Olisi siinäkin paikka vaikka häille, hah!

Vuoren huipulla maisemia tiiraillessamme sinne saapui myös kolmen miehen seurue, joka ystävällisesti opasti meille kaikki muutkin vuorelle ja vuorelta alas johtavat polut. Samalta puolelta, jolta tulimme, olisi tietysti löytynyt myös helpompi polku ylös. Siitä ei meillä ollut tietenkään hajuakaan, joten tulipahan kavuttua koko vuoren vaativin reitti! Alas menimme kyllä suosiolla tuota huomattavasti helpompaa polkua pitkin. Zé kertoi myös hauskan tarinan siitä, kuinka oli yrittänyt kerran juosta kotoa vuoren huipulle. Oli kuulemma jalat hieman kramppailleet ja tyyppi oli joutunut tulemaan persliukua vuorta alas, kun pimeä oli yllättänyt.

arra12

arra13

Tuolta vuoren korkeimmalle kohdalle päättyvän kivisen viirun kohdalta kiivettiin ylös. Näyttää kauempaa ihan yhtä hurjalta kuin mitä se olikin!

arra16

arra15

Paluumatkalla ohitettiin dramaattisen näköinen vuoren edustalla talvehtiva viiniviljelmä ja ihana kilisevä vuohikatras, joita jäätiin pällistelemään toviksi jos toiseksikin. Tilan omistaja puolestaan pällisteli meitä vähän matkan päästä. Mietti varmaan, kutsuisiko meidät maistamaan vuohenjuustoa vai kotiviiniä. Kumpaakaan ei kyllä lopulta tarjottu, vaan ukkeli pysyi loitommalla.

arra14

arra18arra17

arra19

Nuo kilit mutustelivat ensiksi ruohoa vanhempiensa rinnalla, mutta sitten joku niistä keksi hyvän leikin, ja hetken päästä melkein kaikki pikkukilit olivat juosseet tuolle kaivonkannelle. Ne ihan selkeästi leikkivät jonkunnäköistä vuorenvalloitusta tuuppien toisiaan kaivonkannelta alas! Enpä ole ikinä todistanut eläinlasten leikkivän jotain noin ”ihmismäistä” – siinäpä taas yksi osoitus siitä, ettei me loppujen lopuksi kovin kaukana toisistamme olla.

arra20

 Toinen pikkuvuohista haltioitunut vuorenvalloittaja.

In English: Conquering Arrábida mountain (501 m) through the hardest route possible. Scary as hell but the views from the top were absolutely stunning. On the top some trail runner men luckily advised us about the easier route that we could take to go down. On our way back we saw some cutest baby goats who were playing on the well exactly like human children, trying to be the king of the mountain (or, the well). I guess we are not that different from each other.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Arrábida-vuoren valloitus

  1. Ihana hassu pari tunnutte olevan! Tää oli oikein hymyilyttävä kirjoitus! :–)
    Taisit muuten vilahtaa telkussa, ylellä lyhkäsessä autiotalodokkarissa! Cooleja juttusia!

    Tykkää

    1. Joo me ollaan kieltämättä aika sekopäisiä, ehkä kuitenkin hyvällä tavalla 🙂

      Ja tosiaan, filmitähden ura alkoi nyt 😀 Metinkin että pitäisköhän sitä dokkaria mainostaa täällä, kyllä varmaan, kunhan kerkiän. Se pätkä säilyy kuitenki vuoden päivät Areenassa. Jos et huomannut niin autiotalojuttujen UE-blogi löytyy osoitteesta ghostfunfair.blogspot.fi !

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s