Serra do Risco

Toissapäivänä osallistuttiin Zén entisen työpaikan järjestämälle puolen päivän vaellukselle. Retki oli opastettu ja sen aikana oppi paljon alueen historiasta ja kasvillisuudesta. Ymmärsin suurimman osan portugalinkielisestä selostuksesta, mutta onneksi oli myös henkilökohtainen tulkki. Päivä oli pilvinen, mutta välillä aurinkokin pilkahteli. Patikkaretki oli todella kiva huolimatta ajoittaisesta piikkipuskien läpi tunkeutumisesta, kun pienimmät polut olivat puoliksi umpeenkasvaneita. Ainakin maisemat olivat kohdillaan!

Serra do Risco on muuten syntynyt samaan aikaan Alppien ja Himalajan kanssa, ja tuon haljenneen näköisen, Atlantin rannalla nököttävän ja sisariinsa nähden vaatimattoman vuoren ”perustukset” ovat tällä hetkellä niinkin kaukana kuin Kanadassa! Lisäksi se on Euroopan korkein kalkkikiviseinämä.

risco32risco2
Rosmariinia kasvoi polun varressa vaikka millä mitalla (vaikka tämä kuvan kasvi oli sittenkin jokin muu samannäköinen yrtti). Myös timjamia näkyi.

risco1 risco3
Portugalin rannikon kasvillisuus on sekoitus atlanttisen sekä välimerellisen ilmaston kasvillisuutta.

risco4 risco5Pensaan lehdissä näkyy hyönteisten tekemiä pilkkuja, joista Rooman valtakunnan aikaan valmistettiin punaista maalia.

risco6 risco7 risco8 risco9 risco10risco12risco11 risco13
Villisikojen jälkiä. Hyvin ne otukset kuitenkin pysyivät piilossa patikoijilta.

risco14 risco15 risco16 risco17 risco18 risco19 risco20risco22risco21
Mehiläispesiä talonraunion pihalla.

risco23 risco24 risco25risco27risco26
Ainakin 300 vuotta vanha tammi. Eikä se ollut läheskään ainoa uskomattoman upea puu.

risco28
Hämähäkkien kotikoloissa oli ovet.

risco29 risco30 risco31

In English: Hiking in Serra do Risco on the day before yesterday. It was a guided tour (in Portuguese) during which I learnt a lot about the history and vegetation of the area. Serra do Risco has the highest limestone cliff in Europe and the base of the mountain is in Canada! The weather was rather cloudy but it was a nice half-day walk. I fell in love with the views and the gorgeous oak trees more than 300 years old.

5 kommenttia artikkeliin ”Serra do Risco

  1. Hei tosi kiva tää uusi blogi! Vaikka ei siinä edellisessäkään mitään vikaa ollut 🙂

    Laitanpa sulle heti uuden blogin kunniaksi pienen haasteen – pyytelin taannoin, josko voisit kirjoittaa kestävästä matkailusta ja nyt olisi mahdollisuus osallistua kestävää matkailua edistävään #ReilutBlogit-kampanjaan. 🙂 Käy kurkkaamassa mun blogista ohjeet: http://metalliamatkassa.com/reilutblogit-yhdessa-kohti-vastuullisempaa-matkailua/

    Tykkää

    • Kiitos! 🙂 Jes, toi haastehan on tosi hyva! Oon pyoritellyt mielessani sita juttua kestavasta reissaamisesta, mutta jotenkin on ollut vaikea tarttua aiheeseen paasaamatta. Ton haasteen avullahan se kay paljon helpommin! Ja muutenkin kiva tuoda nakyvyytta tarkealle asialle.

      Tykkää

  2. Paluuviite: Jouluksi Portugaliin | Discovering Sunbeams

Jätä kommentti