Ristiriitaisuuksien saari


Tämä on oikea ristiriitaisuuksien saari. Toisaalla maaseutukylän kioskilta ei saa ostettua välipalaa, sillä siellä ei ole ruokaa mitä myydä, kun kysyntääkään ei juuri ilmene. Hedelmiä sentään on vaikka muille jakaa. Hohtavanvalkoisia hiekkarantoja reunustavat toinen toistaan hulppeammat hotellit, joihin ei kuitenkaan ole vaivauduttu rakentamaan edes kunnollisia teitä, vaan rantaan pääsee ainoastaan kuoppaisia kärrypolkuja pitkin. Ihmetyttää, miten hotellien omistajia ei kiinnosta edes oman etunsa takia korjata niitä. Muutaman sadan metrin päässä resorteista elää kyläkaupalla ihmisiä, joiden lapset kulkevat kylänraitilla reikäisissä ja likaisissa vaatteissa, ilman kenkiä, ja joiden tulevaisuutena on mitä luultavimmin jatkaa perheen maapläntin viljelyä, joka ei kuitenkaan tuota tarpeeksi ruokaa ja heinäsirkat saattavat syödä koko sadon parissa päivässä, tai sateet viivästyä jolloin kaikkii kuivuu pystyyn, ja sitten on nälkä. Tuloja ei ole senkään vertaa, että saataisiin säästettyä rahaa kaivon rakentamiseen jotta voitaisiin viljellä enemmän, mutta lomailevat italialaiset ja muut turistit kyllä käyttävät surutta saaren pohjavesivaroja. Turismi hyödyttää Stone Townin ulkopuolella todella harvoja paikallisia, sillä hotellien työntekijätkin ovat usein tulleet mantereelta tänne töihin. Nungwin korallikivestä rakennetun tomuisen kylän läpi kuljettuani itkin vartin bungalowin portailla maailman epäreiluutta. Kylän kaupat oli suljettu, en tosin tiedä oliko syynä viikonloppu vai ostajien puute, aurinko porotti ja ilma oli kuivemman oloista kuin muualla saarella, lapset heittivät mzungua kivillä ja yksi pieni poika makasi maassa sairaan näköisenä. Mutta ei täällä itku auta, vaan on pysyttävä positiivisena ja varottava kyynistymästä, ei tätä muuten voi tehdä. Mun yksi opettaja meinasi, että nämä kansainväliset kehy-hommat ovat elämäntapa tai jonkunnäköinen kutsumustyö, ja oli varmaan ihan oikeassa. Oon nyt hakemassa näihin liittyvään maisteriohjelmaankin Jyväskylään, missä voi olla ympäristötiede pääaineena, joten toivottavasti opiskelupaikka irtoaa!

Bungalowin suihkustakin tuli muuten Nungwissa pelkkää merivettä ja viikonlopun jälkeen tukka muistutti enemmän muovailuvahaa kuin hiuksia. Sillä tosin ei ole tekemistä paikallisten köyhyyden, vaan paikan eurooppalaisen omistajan valintojen kanssa. Ainakin tässä tuntee tekevänsä tärkeää työtä, vaikka en tiedä, kuinka paljon hyötyä näin pienestä projektista loppujen lopuksi on. Vaan pienistä puroista kasvaa suuri virta ja ihmisten kouluttaminen on aina tärkeää. SUFO-projekti siis tukee 27 elinkeinoryhmän (joiden joukkoon mahtuu niin viljelijöitä, vuohien ja simpukoiden kasvattajia, puunistuttajia kuin ravintolan pitäjiäkin) toimintaa järjestämällä koulutusta liittyen kirjanpitoon, cost & benefit analyysiin ja maatalouteen kuten peltometsäviljelyyn. Ryhmät saavat myös pientä materiaalista apua työkalujen, taimien ja siementen muodossa. Näiden lisäksi tuetaan uuden metsänsuojeluhdistyksen toimintaa ja kapasiteettiä. Tämän perimmäisenä päämääränä on suojella metsänsuojelualuetta luomalla ihmisille vaihtoehtoisia tulonlähteitä, jotta metsää ei tarvitsisi pilkkoa polttopuiksi, ja samalla edistää saaren ruokaturvaa, sillä täällä tuotetaan vain puolet täällä syödystä ruuasta, ja väkeä on kuin pipoa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin voin kirjoitella myöhemmin lisää tästä monitorointihommasta, mitä täällä olen tekemässä.


Nyt Afrikan reissu on jo reippaasti yli puolessa välissä, 10 päivää jäljellä, ja monitorointihaastattelujenkin kanssa viedään lähes viimeisiä. Paljon on jo nähty ja tehty, mutta ihan vielä ei tee mieli palata kotiinkaan! Snorklaamiseen valittiin huono päivä, jolloin meri kävi aika hurjana ja näkyvyys oli surkea, mutta uudestaan pitäisi kenties päästä yrittämään viikonloppuna. Nykin on tosi tuulinen, joskin kuuma ilma, mutta täällä yhden hotellin kattoterassilla käy ihanan vilpoinen viima. Toissapäivänä juhlittiin uuttavuotta isoissa rantabileissä Kendwassa suomalais-saksalaisella porukalla, oli aika hauskaa ja tuli juteltua monien erilaisten ihmisten kanssa, kuten yhden maasain kanssa heidän perinteistään ja yhden Suomessa asuvan sansibarilaisen kanssa. Rahaa tosin paloi vähän liikaa, ei ollut mitkään halvat bileet ne! Kotona oltiin aamukuudelta auringon noustessa. Viikonlopuksi suuntaan sohvasurffaamaan Jambianiin saaren itärannikolle. Voin vaan sanoa, että kyllä täällä kelpaa olla, vaikka ikäväkin välillä on, lähinnä Joséta.



Ihanaa alkanutta uutta vuotta ihmiset!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Ristiriitaisuuksien saari

  1. Mä niin toivoisin, että kestävä kehitys ja vastuullinen matkailu nousisi matkailijoiden korviinkin pikkuhiljaa. Kestävä kehitys on selkeä trendi, mutta valitettavasti sen siivellä ratsastetaan lähinnä omaa etua ajaen.

    Tuo kontrasti köyhyyden ja hulppeiden hotellien välillä on jotain niin karua katsottavaa, että vähemmästäkin tuntuu pahalta. 😦 Hotellien takoma raha kun ei hyödytä paikallisia ja vastuu siitä on ennen kaikkea itse yrittäjän lisäksi meillä ostajilla ja muilla palveluiden välittäjillä (esim. matkatoimistot). Teen tänä keväänä 12 op kokonaisuuden kurssia kestävästä matkailusta ja tämä aihe siksi pyörii paljon mielessä. Välillä kyllä tulee niin voimaton olo, kun miettii tätä maailmaa..

    Sulla kun on vähän enemmän tietoa ja ymmärrästä kestävästä kehityksestä, niin voisitko joskus kirjoittaa jonkun jutun liittyen kestävään matkailuun? Olisi kiva kuulla sun näkökulma aiheeseen 🙂

    Tykkää

  2. Niinpä niin.. aika harva matkailija varmaan vaivautuu miettimään, että mihin ne omat lomalla käytetyt pennosetkaan loppujen lopuksi menevät. Tai sitten tiedostetaan, että resortin länkkärijohdolle varmaan, mutta ei olla kuitenkaan valmiita muuttamaan omia tottumuksia parempaan suuntaan, kun siitä aiheutuisi liikaa säätöä, eikä niitä valtavirtaturistin mukavuusalueelle mahtuvia vaihtoehtoja usein edes ole tarjolla, tai jos on niin niitä saa etsimällä etsiä. Sansibarilla ainakin tuntui, että valtaosa paikallisistakin matkailubisneksessä jotenkin mukana olevista yrittäjistä lähinnä tyytyi kopioimaan toistensa tuotteita olettaen, että tätä ne kaikki turret kuitenkin haluaa, eikä kehitellyt mitään omia uusia ideoita, ja jos joku kahvila tai kauppa hiukan poikkesi massasta, niin varmasti sen oli perustanut joku valkoinen omistaja. Mutta helppoa kai se täältä on huudella innovaatioakatemiasta valmistuttaessa. Kai se syy tuohonkin ilmiöön on koulutuksen puutteessa – ei vaan osata ajatella asioita, joiden olemassaolosta ei ole tyyliin ikinä kuultukaan. Tästä aiheesta olis kyllä varmasti postauksen verran sanottavaa useistakin näkökulmista tarkasteltuna, joten ehkä sellaisen vois kirjoittaa! En kyllä väitä tietäväni kestävästä matkailusta juurikaan oman kokemuksen ulkopuolelta, ja koulussakin sitä on vain sivuttu joskus. Kai sen mutu-tuntuman vois silti tiivistää siihen, että pitää huolen että mahdollisimman suuri osa reissurahoista menee tavallisille paikallisille, niin ollaan edes vähän paremmalla polulla. Oman kulutuksen kriittinen tarkastelu on varmasti myös aina paikallaan itse kullakin.. Mutta joo, laitetaan mietintään! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s