Ruska- ja lintuterapiaa

Lämpimissä sävyissä hehkuva ruska.
 Helsingin-pyrähdyksellä Hietalahden hautausmaalla tavattuja hullunkurisia titi-tyyppejä (nykyisin kai ti-tyyppejä).
Joskus sai nauttia aamupalasta auringonpaisteessa. (Miksi, oi miksi vedinkään niitä verhoja suoraan silmiin paistavan auringon eteen?)
 Kesylle oravalle ei kelvannut repun pohjalta kaivettu eväsbanaani, toisin kuin tali- ja sinitiaisille, mutta kävyt sentään tekivät kauppansa.
Ruissalon tammimetsien siimeksessä taannoin.
 Portugalin-poika ja lokakuun lumisade.
 Joutsenperhe jauhoi apaattisen oloisena levää…
…mutta sorsat sentään vaikuttivat tyytyväisiltä eloonsa.
Käytiin muuten Helsingissä siksi, että mun iskän ukkobändi esiintyi Tavastialla! Melkoista, vaikka kyseessä olikin yksityistilaisuus Mäkkärin työntekijöille (kyllä, luit oikein!). Me toimittiin tosi professional -kuvaajina, jotta päästiin katsomaan keikkaa, jolla oli mukana soittamassa oikeakin julkimo, blues-kitaristi Erja Lyytinen. Paikalla tanssikilpailua tuomaroimassa oli myös iki-ihana (näin voi ainakin tässä tapauksessa sanoa) Aira Samulin ja Haloo Helsinkikin bongattiin takahuoneesta odottelemasta soittovuoroaan ennen Turun-bussille juoksemista. Että semmosta tuli koettua tällä kertaa! Mua kyllä välillä aina naurattaa, että mihin kaikenmaailman tilanteisiin sitä ihminen välillä päätyykään.
Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Ruska- ja lintuterapiaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s