Prinsessa Ruususen linna

Usvaisena maanantaiaamuna päätettiin lähteä katsastamaan tämmöinen ihmiskätten kyhäelmä: Hlubokán linna. Olihan se hieman hulppeampi kuin tuo meidän vaatimaton Turun linna. Vähintään jonkun prinsessan on täytynyt pitää tuossa kummallisin yksityiskohdin, kuten lukuisin peuranpääpatsain ja kiinalaistyylisin ovenkahvoin, joissa korppi tai muu lintu tunkee nokkaansa viiksekkään herran otsaan, koristellussa linnassa majaansa. Rakennuksen ympärillä oli kaunis puutarha, josta osa oli hoidettuja istutuksia ja osa villimpää puistikkoa. Sumu loi puiden alle satumaisen, syksyisen tunnelman. Pelleiltiin ja leikittiin kuninkaallisia koko linnan pihalla haahuilun ajan, ja pitihän sitä päästä poseeraamaankin polvisukkaprinsessana palatsinsa kuistille. Sisälle ei maanantaina päässyt, mikä tiedettiin jo ennen lähtöä, mutta veikkaan, ettei se sisältä yhtä vaikuttava olisi ollutkaan.

Český Krumlov

Parikymmentä kilometriä Budweisista etelään sijaitsee Český Krumlovin pikkukaupunki, jonka Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu keskiaikainen vanhakaupunki vilisi aasialaisia turisteja talvikylmällä sumusäälläkin. Ja olihan se suloinen, täynnä hienoja vanhoja taloja. Kaupungin sydän on linna, jonka ulkorakennusten seinät oli maalattu näyttämään siltä kuin niissä olisi tiiliä ja muuta härpäkettä. Psykedeelisen näköistä.
Kuten arvata saattaa, minua kuitenkin viehättivät enemmän kaupungin reuna-alueet, joita ei ollut niinkään kunnostettu neuvostoaikaisen rapistumisen jäljiltä. Autioituneet hotellit, betonikerrostalot, ankean näköinen elokuvateatteri ja rautatieaseman savuinen pubi, jossa vanha mies pyysi minua viemään pienen lapsenlapsensa käymään naisten vessassa kun hän ei itse voinut. Niissä se todellinen elämä asui.

České Budějovice

Juna suorastaan mateli Brnosta Budweisiin. Oman loossin löydyttyä kiskojen kolinassa oli hyvä torkkua. Perillä oltiin illalla ja suunnistettiin hiljaisen kaupungin läpi meidän hostien luo. He olivat aivan ihania ja veivät meidät seuraavana päivänä patikoimaan läheisen Klet-vuoren laelle. Pienten kylien läpi, jokien varsia ja metsäpolkuja tallatessa mieli lepäsi, välillä pysähdyttiin ihmettelemään miniatyyrikylää, juomaan teetä ja ottamaan slaavien tyyliin yrttiviinahuikkaa lämmikkeeksi. Huipulla oli tietysti mahtava fiilis, vaikka maankamaralla ei juuri maisemia puiden takaa näkynyt. Evästettiin patikoijia ja kaapelihissillä maisemia katselemaan tulleita palvelevassa ravintolassa, josta sai tavattoman hyviä perunapannukakkuja hapankaalilla sekä olutta, jota ei saa mistään muualta. Lounaan jälkeen noustiin ylös torniin. Pilviverho alapuolellamme peitti alleen laaksot, kaukana eteläisessä horisontissa piirtyivät Alppien terävät kärjet vasten taivasta. Alpit! Näin ne ensimmäistä kertaa ikinä ja jokin niissä alkoi heti vetää puoleensa. Jatkettiin kaksin vielä vajaan kymmenen kilometrin päähän Český Krumloviin, josta lisää myöhemmin.
Budweis oli yhtä kaunis kuin ympäröivä luontokin! Varsinkin vanhankaupungin sokkeloiset kujat, värikkäät talot, söpöt putiikit, kahvilat ja pulut hymyilyttivät sateisesta säästä huolimatta. Ja siitä, että kaupungin päänähtävyys eli Budweiserin olutpanimo oli maanantain kunniaksi kiinni (samoin kuin prinsessalinna, jota käytiin kuitenkin tutkimassa ulkopuolelta – siitäkin lisää omassa postauksessaan). Käytiin ostamassa konditoriasta pari parhaiksi kehuttua paikallista herkkua ja kökötettiin rinkan sadesuojan päällä märällä puistonpenkillä syömässä niitä. Illalla junailtiin takaisin pohjoiseen. Eteläisen Tsekin kaupungeissa vaikutti muuten olevan eläväisempi pyöräilykulttuuri kuin vaikkapa kukkulaisessa Ústíssa, missä ei juuri pyöräilijöitä näkynyt!

Brno

Julistan täten Brnon Tsekinmaan kivoimmaksi kaupungiksi. ”Second city” oli täynnä hassuja yksityiskohtia ja taideteoksia löytyi vähän joka nurkan takaa. Kuvanveistäjä oli piruuttaan tehnyt patsaasta ässänmallisen, sen alla roikkui katosta lohikäärme-krokotiili. Hyvin vieraanvarainen sohvasurffaus-hostimme vei kellaripubiin kuuntelemaan kitaran- ja ukulelensoittoa sekä tyhjentämään pienpanimon oluttuoppeja, vieressä kokoontui espanjan keskustelukerho. Luonnostaan muumioituneita ihmisruumiitakin pääsi seuraavana päivänä töllistelemään hautaholviinsa matkalla rautatieasemalle.

Kevätretkiä ja pakuriteetä

Mikä ihana kevätauringonpaiste meitä onkaan hellinyt viime päivinä! Valo antaa kyllä melko paljon lisäenergiaa, eikä se lämpökään pahitteeksi ole. Tässä olisi hieman ajankohtaisempia kuviakin vaihteen vuoksi, Tampereen liepeiltä tällä kertaa. Ajettiin bussilla päätepysäkille Sorilaa. Alkuperäisenä suunnitelmana oli jatkaa liftaamalla, ja hihkaista kuski pysäyttämään, kun bongattaisiin autiotalo. Seutu vaikutti kuitenkin niin kauniilta ja autiotalojen kannalta potentiaaliselta, että käveltiin vaan ympäri ämpäri koko päivä. Välillä pysähdyttiin kokkaamaan pussipastaa ja purkkipapuja sekä ihailemaan oksien naavapartoja metsän siimekseen. Myös näkymättömissä mekkalaa pitävää metsäkanalintua jahdattiin, vaikka ei tosiaankaan tiedetty, oliko se edes sellainen.
Päivän alkaessa kääntyä illaksi muistin, että hei, ollaan muuten unohdettu kokonaan se pakurikääpien bongailu, ja noin minuutti tämän jälkeen läheisessä koivussa möllötti kuin ihmeen kaupalla musta, palaneen näköinen patti. Siinähän se pakuri sitten oli. Tien vieressä kylläkin, mutta ei siellä niin paljon liikennettä ollut, että olisi ympäristömyrkyt alkaneet epäilyttämään. Ei kun irroituspuuhiin koivunoksalle siis! Työkaluina saivat toimia hylätystä varastorakennuksen tapaisesta törkeästi ryövätty grillitikku, tiilenpuolikas ja lainalusikka.
Levitettiin kaulahuiviponchosta, muovipussista ja repuista muodostunut pakurinpalakeräin puun alle, ettei kallisarvoinen tavara menisi hukkaan. Pakuria tiiliskivellä takoessa alkoikin käävänpalasia mukavasti ropista keräimeemme.
Kaiverruksen ja hakkaamisen yhdistelmällä saatiin koko kääpä vihdosta viimein irtoamaan puusta. Vitsi sitä riemua! Seuraavana päivänä puolitettiin saalis, kun odotettiin päiväkaraoken alkamista, joka ei sitten ikinä alkanutkaan. Hiukan tietysti nauratti, ja saatiin osaksemme uteliaita katseita ja kysymyksiä. ”Ootte te hipit ihania!”
Kotona kuivasin pilkotun käävänpuolikkaani uunissa miedolla lämmöllä ja laitoin purkkiin. En ole ikinä raaskinut pakuriteetä ostaa sen korkean hinnan vuoksi, mutta nytpä on hyvät varastot tätä luonnonlääkettä. Pakuria on käytetty mm. syövän ja vatsasairauksien hoitoon jo vuosituhansia. Sen on sanottu myös vahvistavan sydämen toimintaa ja lisäävän elinvoimaa sekä vastustuskykyä ja siinä on kymmeniä kertoja enemmän antioksidantteja kuin mustikassa.
En tiedä kiinnittikö kukaan huomiota, mutta tämän postauksen kuvat on kuvattu uudella objektiivilla! Ostin hyvin myöhässä olleen joulupukin sponssaamana Nikkorin 35mm/1.8 linssin (ja uuden kamerahihnan), ja täytyy sanoa että oon ollut tosi tyytyväinen hankintaan! Johan sillä perus kittilinssillä tulikin yli vuoden päivät kuvailtua. Nyt sellainenkin asia kuin manuaalitarkennus jopa onnistuu, eivätkä kuvat heilahda hämärämmissä olosuhteissa kuvaillessa. Tässä muutama muokkaamaton testikuva, olkaapa hyvät!