Kiipeilyä

Näissä mielettömissä Techlovicen maisemissa ollaan käyty pari kertaa harrastamassa tuota hurjastelua kallioilla. Ekaksi tietysti on pitänyt kavuta juna-asemalta kukkulan huipulle (siellä on muuten muinaisen linnan rauniot edelleen jokseenkin havaittavissa) ja sitten seisoskella tovikaupalla kylmässä ilmassa valitsemassa reittiä, vetäen ja antaen köyttä että Zé saa fiksattua sen jokseenkin turvallisesti, sitten taas halaillen auringossa lämminnyttä tai jääkylmää kiveä ja voi sitä voitonriemua, kun neljännellä tai viidennellä yrityksellä saa kerättyä kaikki voimansa ja hilattua itsensä hankalan paikan yli ja pääsee huipulle katselemaan ympärillä avautuvia maisemia. Ekalla reissulla ehdittiin kiivetä kaksi reittiä ja toisella vain yksi. Ihan huippua silti, täytyy sanoa että oon ihan koukussa tähän hommaan!

Ai niin, unohdin mainita, että nähtiin tuolla kukkulalla myös valtava kotka, joka liiteli aivan meidän alapuolelta! Siitä kai tietää olevansa korkealla, kun katselee kotkaa ylhäältä käsin.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Kiipeilyä

  1. Huippua! Sattui juuri sopivasti tämä kun kirjoittelin Camino del Reyn reitistä 🙂 On se sun puolikkaasi hurjapää kun on uskaltautunut sen menemään! Ite olen kokeillut kiipeilyä vain kerran Suomessa parinkymmenen metrin kallionpätkällä ja onhan siinä haastetta. Patikointi tuntuu kuitenkin omemmalta kun voi katsella maisemia kaikessa rauhassa ja kuunnella samalla linnunlaulua tai katsella metsän asukkeja. Kiipeillessä puntti vaan tutisee ja kuuluu oma miljoonakertainen pulssi korvissa kun pelottaa 😀

    Tykkää

  2. Mä tykkään kummastakin, molempi parempi 🙂 Kiipeilykin on omalla tavallaan tosi rentoa hommaa, kun siinä täytyy 'voittaa' pelkästään oma itsensä ja saa kuitenkin mennä kaikessa rauhassa ylöspäin ihan omaa tahtia, se on melkeinpä meditatiivista parhaimmillaan kun keskittyy niin kovasti, ja tietty tehokasta liikuntaa. Välillä pelottaa, välillä taas ei yhtään, se riippuu ihan päivästä mulla 😀 ja lähinnä on pelottanut sisäsalilla kiipeillessä, tiedä sitten miksi, ehkä se ulkona luonnossa olo ja maisemat rauhoittaa siinäkin. Mut alunperin halusinkin kokeilla kiipeilyä juuri voittaakseni korkeanpaikankammoni, ja onhan se jotenkuten jo onnistunutkin! 🙂

    Tykkää

  3. Selailin näitä sun vanhoja Tsekki postauksia ja ei vitsi miten ihania kuvia ja juttuja! Näyttää tuo syksyn aika kyllä niin kauniilta, että tekisi ihan itsekin mieli mennä vielä joskus uudestaan ja myöhempään ajankohtaan. Mahtavaa tuollainen kiipeily. En ole itse koskaan kiivennyt, mutta kyllähän tuollainen voisi olla aika hienoa. 🙂

    Tykkää

    1. Eikä, vähän ihanaa! Tästä kommentista tuli tosi hyvä mieli. 🙂 Mäkin haluaisin kovasti takaisin, Tsekki on niin kaunis ja etenkin tuo syksy väreineen ja valoineen oli yhtä taikaa. ❤ Uskon että tulevatkin syksyt on!

      Tuo mun siippa on kova kalliokiipeilijä ja sehän mutkin vei lajia koittamaan. Boulderointisalilla lajiin voi helpoiten tutustua (matalilla seinillä ilman köyttä), tai lähtemällä ihan jollekin köysikiipeilyn alkeiskurssille. Se on kyllä hauskaa, etenkin jos ei pelkää putoamista! Mulla on pelot taas hiipineet niskaan kun viime aikoina ei oo tullut kiipeiltyä, mutta enköhän taas jossain vaiheessa saa alkaa harrastettua sitä enemmän, niin josko ne taas vähän hellittäis.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s