Unelmatarha

Oon käynyt kesän aikana aina silloin tällöin hoitelemassa kaupunginosamme Martin tänä vuonna perustettua Unelmatarha-nimistä kaupunkiviljelmää. Se on oikeastaan sissiviljelmä, mutta kaupunki on antanut sille epävirallisen siunauksensa kunnes paikalle tehdään remontti muutamien vuosien päästä. Entisen amfiteatterikatsomon pengerretyissä penkeissä kasvaa ainakin kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia, avomaankurkkua, chilejä, erilaisia papuja, porkkanaa, hernettä, kyssäkaalia, ruohosipulia, villisuolaheinää ja yksi mansikkapuska. Tomaatit kasvatin itse siemenestä ja on aika hieno tunne nähdä, kun varsissa killuu tomaatinmollukoita, jotka alkavat pikkuhiljaa kypsyä (kuvan vihreä yksilö irtosi vahingossa). Sisälle jääneistä tomaateista vain yksi teki kukkia, joita kukaan ei ilmeisestikään ole käynyt pölyttämässä, vaikka kuinka pidin ikkunaa auki. Kastelulammesta loppui vesi heinäkuussa, mutta onneksi sen jälkeen on satanut enemmän ja puistotyöntekijät ovat auttaneet kasteluveden tuomisessa paikalle. Tällainen yhteisöpuutarha on ollut tosi ihana ja kätevä tapa saada puuhastella viljelysten kanssa, kun itsellä ei ole edes parveketta, talon pihalle en saanut aikaiseksi laittaa mitään ja välillä tulee oltua reissussa niin pitkiä aikoja, että kasvit kuolla kupsahtaisivat ilman hoitajaa. Alkaa olla sadonkorjuun aika!

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Unelmatarha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s