On the longest night we search for the light and we find it deep within

Minä olen nyt jouluna rentouttanut mieleni, syönyt vatsani liiankin täyteen ja viettänyt aikaa perheen, sukulaisten, lautapelien ja puikoilta valmistuneiden villasukkien kanssa niin perusteellisesti, ettei joulusta tunnu olevan juuri enempää sanottavaa. Ilmeisesti olen ollut kuluneena vuonna tarpeeksi kiltti, sillä sain joululahjaksi kauan haaveilemani järjestelmäkameran! Tämä saattaa olla viimeinen postaus, jossa on vanhalla, jo hajoamisen merkkejä osoittavalla kamerallani otettuja kuvia (suurin osa on muuten ihanasta Katariinanlaaksosta). Nyt pääsen sitten opettelemaan, miten kameraa oikeasti käytetään. Sen lisäksi aion välipäivinä tavata kavereita, lukea paketista kuoriutunutta kirjaa suklaarasia toisessa kädessä, ehkä tehdä pari kouluhommaa pois alta ja käydä saattamassa ajokorttini vihdoin ja viimein pysyvään muotoon.

Oma joululahja itselleni oli terästapin asennuttaminen silmien väliä koristamaan – kun lävistäjä ensin oli ilmoittanut, että olen ensimmäinen asiakkaansa ikinä, jolle hän on joutunut sanomaan, ettei lävistystä voida sopimattoman anatomian takia tehdä otsan alueelle. Varavaihtoehto tuo bridge oli ensimmäisellä kerralla kun sen naamaani hankin ja niin se oli nytkin, mutta jo vain on kotoisa olo sen kanssa. Tykkään! Ennen lävistysjuttuja kävin myös hammaslääkärillä, joka totesi, ettei suostu poistamaan viisaudenhampaitani, ja määräsi vaivojen hoitoon vauvojen hammasharjan. Pidetään sitten hampaat suussa! Oikein body modification failure -päivä.

Rentoja ja ilontäyteisiä välipäiviä teille, kun ehti tuo joulu jo melkein mennä!