Baja Mar


Hondurasin mantereelle palattuamme paineltiin bussilla rantakaupunki Telan ja Puerto Cortésin satamakaupungin (joista en näköjään ottanut yhtäkään kuvaa) kautta pieneen ja piskuiseen Baja Marin kylään. Telassa sattui hauska tapaus, kun käskin Kassua laittamaan haisevat sandaalinsa huoneen oven taakse. Aamulla olivat kadonneet, ja päiviteltiin ensin, että kuka on niin pöljä että varastaa haisevat ja rikkinäiset kengät, mutta tultiin siihen tulokseen että siivoja se varmaan on heittänyt ne roskiin. Haha. Puerto Cortésissa tapahtui jälleen kerran sunnuntai-illallisen mahdottomuus – yksikään kunnon ravintola ei ollut auki, joten Pizza Huttiinhan siinä sitten oli taas mentävä.

Baja Mariin menimme, koska siellä piti olla Garífuna-heimon festivaalit. Garífunat ovat afrikkalaisten haaksirikkoutuneiden orjien ja Karibian mustien ihmisten lapsia, ja heillä on tosi hauskan kuuloinen kreolikieli. Osasivat kuitenkin myös englantia, ja moni kertoi olleensa töissä Yhdysvalloissa. Ne festarit eivät kuitenkaan olleet ihan vielä alkaneet, mutta hengailtiin kylässä silti pari päivää. Iltaisin alkoi jo juhlatunnelma hieman kohota, ja paikalliset mummut tanssivat baarissa innoissaan kaljapullot kädessä, ja puoliksi pakottivat meidätkin tanssimaan kanssaan! Tulihan siinä sitten juhlittua itsekin yömyöhään. Meidän seuraan oli lyöttäytynyt joku ihme hainkalastaja-äijä, jolla samat puheenaiheet tuntui kiertävän ympyrää. ”You don’t eat meat, so you like avocados… mangos… papayas… watermelons… But you know the vampires! The vampires are very scary! You know, in that house there lives my brother-in-law. He’s a rastaman, like you! Yeah he’s my brother-in-law!” Ja tätä jatkui ja jatkui.
Kaikki kyläläiset olivat hirmu ystävällisiä ja halusivat jutella meidän kanssa, olihan meillä paikan ainoat valkoiset naamat, niin oltiin kovin eksoottisia. Jotkut kyllä pyysivat ihan suoraan ostamaan heille jotain, vaikkapa pullon kaljaa, eikä siinä oikein kehdannut kieltäytyäkkään. Majoituttiin kylän ainoassa hotellissa, jossa oli pelkkä ämpärisuihku (alueella oli pulaa vedestä), kissanpentuja ja hotellin pihassa asuva aika pulska nainen, jonka mielestä pidimme meteliä yöllä ja aamulla hän sanoi että ”I need to rest my body!” ja mielessä kävi, että näinköhän on, hän kun tuntui katselevan päivät pitkät telkkaria huoneessaan. Syötiin kylän ainoassa ravintolassa, vaikka baareja ja snäkkikioskeja oli kyllä montakin kappaletta. Reissulla söin surkeiden kasvisruokavaihtoehtojen takia myös kalaa, ja kalasoppaa tilattuani sain sen fisun sinne kokonaisena. Mutta oli kyllä tosi maukasta, sitten kun sai kaikki ruodot nypittyä pois. Vaikka kylä oli ihan hiekkarannalla, niin uida ei oikein viitsinyt, koska ranta toimi lähinnä paikallisten kaatopaikkana ja kalastuspaattien säilytyspaikkana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s